Muistatko vielä nämä tapahtumat? – Miltä näyttivät CS:GO ammatilaispelaajien highlight-pätkät viisi vuotta sitten?
Counter-Striken 20-vuotispäivän kunniaksi on hyvä muistella hieman vanhempiakin hetkiä CS:GO:n historiassa.
CS:GO on vuosien mittaan muuttunut toden teolla. Lähes kaikki aina kartoista uusiin aseiden ääniin ja pelihahmoihin ovat saaneet uutta maalia ylleen. Nyt Counter-Striken juhlapäivän aikoihin onkin hyvä muistella hieman vanhempia pätkiä CS:GO:n historiasta.
Vuosi 2014 oli ruotsalaisten joukkueiden kulta-aikaa ja eurooppa oli CS:GO tantereilla pysäyttämätön voima. Katowice 2014 major-turnauksen finaalissa kohtasivat puolalainen Virtus.pro ja ruotsalainen Ninjas in Pyjamas. Turnauksen voittoon selvisivät puolalaiset lukemin 2-0 ja turnauksen MVP-palkinnon sai Jarosław ”pashaBiceps” Jarząbkowski.
Vuoden 2014 toinen major-turnaus pelattiin Kölnissä ja tällöin finaalissa pelasivat Fnatic ja NiP. Tällä kertaa ninjat saivat viimein nostaa Major-pystiä kolmeen karttaan venyneen jännitysnäytelmän jälkeen.
Voitto oli erityisen tärkeä vuoden 2013 parhaaksi valitulle pelaajalle, Christopher ”GeT_RiGhT” Alesundille, joka vuodatti onnenkyyneliä lavalla ottelun jälkeen. NiP oli kahden perättäisen kakkossijan jälkeen viimein voittanut Major-turnauksen. Get_RiGhT valittiin lopulta myös vuoden pelaajaksi 2014.
Vuoden kolmas ja viimeinen Major-turnaus oli DreamHack Winter 2014. Tällä kertaa finaalissa NiP kohtasi ranskalaisen LDLC-joukkueen. Kovasta taistelusta huolimatta NiP nöyrtyi LDLC:n edessä lopulta kartoin 2-1.
Samaisessa turnauksessa nähtiin puolivälierissä Fnaticin ja LDLC:n välillä jännittävä tilanne, kun ruotsalaiset paljastivat selkä seinää vasten ollessaan salaisen aseensa: Overpassin legendaarisen ”olofboostin”. Olofboostin ansiosta Fnatic lopulta voitti ottelun, mutta tuomarin päätettyä boostauksen olleen kielletty, ottelu sovittiin alkamaan tilanteesta ennen boostia. Tämä ei Fnaticille sopinut, vaan joukkue luovuttikin ottelun ja LDLC jatkoi matkaansa välieriin, lopulta voittaen koko turnauksen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!