Miljoonaliiga Flashpointin alkuun vain kuukausi – vain kahden joukkueen pelaajat selvillä?
B Site on julkistanut ensimmäiset tiedot tulevasta Flashpointin 2. kaudesta. Marraskuun 9. päivä alkava liiga pitää sisällään 12 joukkuetta, jotka kamppailevat osuudestaan miljoonan dollarin palkintopottia.
Kahdeksasta liigan kumppanijoukkueesta seitsemän osallistuu tulevalle kaudelle, FunPlus Phoenixin jäädessä tältä kaudelta ulos. Organisaatio kertoi jättävänsä liigan välistä siksi, koska tähtää uuden pitkäkestoisen kokoonpanon rakentamiseen vuodelle 2021.
Ihmeellisen tilanteesta tekee myöskin se, että vain kahdella kumppanijoukkueista – c0ntact ja Envy – on viiden pelaajan kokoonpano kasassa kuukauden päästä alkavaan liigaan. Flashpoint kuitenkin ilmoitti kumppanijoukkueiden pelaajalisäyksistä tulevan lisätietoa lähiaikoina. Tämän lisäksi, kolme maailmanlistan top-20 joukkuetta kutsutaan vielä turnaukseen. Kaksi viimeistä joukkuetta selvitetään avoimien karsintojen kautta 8. ja 10. lokakuuta. B Siten mukaan, online-liigaan osallistuvien joukkueiden täytyy olla myös mahdollista pelata ottelut karanteenissa Euroopassa, etäisyydestä johtuvan viiveen minimoimiseksi. Flashpointin 2. kauden joukkueet tällä hetkellä:
We're excited to announce that #Flashpoint 2 will begin on November 9th! Stay tuned for further updates, including roster additions for our partner teams.
Here are the links for the 2 Open Qualifiers:
faceit.com/en/championshi…
faceit.com/en/championshi…
Here are the links for the 2 Open Qualifiers:
faceit.com/en/championshi…
faceit.com/en/championshi…
faceit.com
FACEIT.com
Compete on your favorite games. Join matchmaking, leagues, daily tournaments and win prizes. Find or create competitions today!
Flashpoint 2 announced with $1 million prize pool hltv.org/news/30411/fla…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen