IS: Elias ”Jamppi” Olkkonen odottaa tuomarin päätöstä – näin ENCEn tähtipelaajan kiista Valven kanssa etenee
Suomalainen Counter-Strike: Global Offensive -pelin superlupaus, 19-vuotias Elias ”Jamppi” Olkkonen nosti helmikuussa kanteen pelijätti Valvea vastaan major-pelikieltonsa poistamiseksi.
Jamppi haki tällöin Valvelta Major- ja VAC-pelikieltojen purkua, sekä 268 092 euron korvauksia. Perusteena korvauksille oli, että Suomen 19-vuotias CS-tähti menetti pelikieltojen seurauksena huippusopimuksen organisaatio OG:n pelaajana.Toukokuussa Valve GmbH vastasi kanteeseen ja kertoi vastustavansa sitä kaikin osin. Tämän lisäksi he kertoivat Jampin nostaneen kanteen väärin perustein ja väärää yritystä vastaan.
Kiista odottaa nyt tuomarin päätöstä
Ilta-Sanomat sai nyt käsiinsä Valve GmbH:n vastauksen turvaamistoimihakemukseen, jonka mukaan yritys vastustaa sitä täysin.Vastauksessa kerrotaan Jampin tehneen turvaamistoimihakemus vasta heinäkuussa, vaikka alkuperäinen kanne nostettiin helmikuussa ja Valve GmbH vastasi siihen jo toukokuun lopussa. Tämän perusteella yhtiö on sitä mieltä, ettei Jampilla ole kiireellistä tarvetta saada oikeussuojaa.
Valve GmbH:n mukaan turvaamistoimihakemus täytyy hylätä myös sen takia, että sen vaatimus sama on kuin helmikuussa nostetussa kanteessa ja Jamppi pyrkisi sen avulla vain väliaikaisesti samaan tavoitteeseen, mihin hän ei voi päästä alkuperäisellä pääasiallaan.
Vastauksessa korostetaan myös Jampin nostaneen kanteen kuluttajana, vaikka tämä on todellisuudessa elinkeinoharjoittaja. Tätä puoltaa Valve GmbH:n mielestä Jampin huhtikuussa tekemä sopimus ENCEn kanssa.
Yhtiön mukaan tämä osoittaa ettei VAC-pelikielto ole este Jampin elinkeinon harjoittamiseen, kuten kanteessa alun perin on sanottu. Sen sijaan sen poistaminen aiheuttaisi ongelmia Valve GmbH:lle, sillä se antaisi kuvan siitä, että VAC-kielto voitaisiin saada poistettua ilman perusteita. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on kertonut Ilta-Sanomille tuomarin tekevän seuraavaksi päätöksen siitä, onko se (Itä-Uudenmaan käräjäoikeus) oikea käsittelypaikka tapauksen hoitamiseksi. Sitä kauanko päätöstä pitää odottaa, ei osattu vielä käräjäoikeudesta kuitenkaan kertoa. PÄIVITYS 21.8.2020 kello 10.30: Ilta-Sanomat uutisoi Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden hylänneen Jampin turvaamistoimihakemuksen liittyen tälle asetettuun VAC-kieltoon, joka estää häntä osallistumasta Major-turnauksiin. Päätöstä koskien Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden toimivaltaa pääasian käsittelyssä ei ole vielä kuitenkaan annettu. Lue myös: Aleksib nöyryytti NiP:n REZiä – ovelin temppu pitkään aikaan? Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen