Felix ”PewDiePie” Kjellberg ei sittenkään ole bannattu Kiinassa
PewDiePietä kohdannut bannaus Kiinassa ei pitänytkään paikkaansa, tai oli ainakin erittäin vahvasti liioiteltu.
Reilu viikko sitten maailman suosituin tubettaja julkaisi videon, jossa kertoi joutuneensa Kiinan valtion sensuurikoneiston kohteeksi. Hän kertoi joutuneensa mustalle listalle, koska reagoi aiemmalla videollaan Kiinassa kiellettyyn meemiin, jossa presidentti Xi Jingpingiä verrataan Nalle Puhiin. Kjellberg puhui videolla myös Hongkongin protesteista.
LUE MYÖS: PewDiePie bannattiin Kiinassa
Näyttäisi kuitenkin siltä, että PewDiePien kohtaama sensurointi ei varsinaisesti pidä paikkaansa. BBC oli tutkinut asiaa tarkemmin ja reportoi ruotsalaisen sisällöntuottajan materiaalia löytyvän edelleen runsain mitoin kiinalaisten hakukoneiden avulla. Esimerkiksi Kiinan Google-vastine Baidu tarjoaa yli kahdeksan miljoona tulosta hakusanalle ”Pewdiepie”.
LUE MYÖS: Kiinassa mustalle listalle joutunut Felix ”PewDiePie” Kjellberg on kiistellyt maan kanssa jo aikaisemmin – Syynä nimen ”PewDiePie” käyttö
Osa Kjellbergin videoista ja häntä koskevista keskusteluista on toki kiinalaisilta sivuilta kadonnut niiden sisältämän kielletyn sisällön tai poliittisen kritiikin vuoksi, mutta valtavat määrät materiaalia on edelleen saatavilla. Hänen videoitaan löytyy jaettuna kiinalaisissa sosiaalisissa medioissa ja esimerkiksi fanisivut eivät ole kadonneet mihinkään.
Kun Kiinan ylemmät tahot todella haluavat jonkin asian katoavan maansa internetistä, se tehokkaan sensuurikoneiston avulla myös katoaa. PewDiePien tapauksessa kyse ei siis ilmeisesti ole ollut muusta kuin arkipäiväisestä valtiossa kiellettyä materiaalia sisältävien videoiden sensuroinnista.
Kuva: PewDiePie / Youtube, kuvakaappaus.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon Romaniassa
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen lähdössä? – NAVI kartoittaa korvaajaa
- ENCEn Aleksi ”allu” Jallilla on kirjaimellisesti Suomen kovin pelituoli