ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
Riot Games on ESPN raportin mukaan aikeissa järjestää League of Legendsin MM-kisat ”yhden kaupungin kupla-formaatissa”, koripallosarja NBA:n tapaan.
Raportti saatiin sen jälkeen, kun Kiina ilmoitti peruvansa kaikki kansainväliset urheilutapahtumat vuoden 2020 loppuun saakka koronaviruspandemiasta johtuen. LoL:n MM-kisat eivät kuitenkaan raportin mukaan mene urheilutapahtuman kategoriaan, ja saattavat ne sen vuoksi onnistua.
Kupla-formaatti voisi toimia vaihtoehtona tapahtuman peruuttamiselle. Kupla toimisi niin, että 24 turnauksen joukkuetta saapuisivat Shanghaihin viikkoja ennen tapahtuman alkua, ja olisivat samassa hotellissa karanteenissa. Kontaktia ulkopuolisten kanssa rajoitettaisiin, ja kaikki pelaajat kilpailisivat keskitetystä sijainnista koko tapahtuman ajan.
Keskustelu LoL:n MM-kisojen järjestämisen suhteen on kuitenkin vielä avoinna, eikä virallista päätöstä ole vielä annettu.
Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu