Tomi ”Lurppis” Kovanen nosti esille ongelman turnausjärjestäjien palkanmaksuissa – esimerkkinä brasilialaisjoukkue MIBR
Eurheilu on kasvanut viime vuosien aikana valtavan paljon – ja niin on myös CS:GO.
Töitä alan parissa sen parantamiseksi kuitenkin vielä on, sanoo Twitterissä entinen suomalainen pro-pelaaja Tomi ”Lurppis” Kovanen, joka on nykyään Immortals Gaming Clubin varapääjohtaja.
Lurppiksen mukaan turnausjärjestäjillä menee liian kauan maksaa palkkoja Immortalin joukkue MIBR:lle.
”Vaikka eurheilu on alana muuttunut paremmaksi viime vuosien aikana, palkintorahojen maksut ovat nousseet oikeaksi ongelmaksi. MIBR:in kohdalla vuonna 2019 keskimääräinen aika maksuille oli ~150 päivää, joista monta maksua on vielä maksamatta, jatkaen luvun nostamista edelleen,” kertoo Lurppis.
Lurppis ei maininnut turnausjärjestäjiä nimillä, joka voi tarkoittaa ongelmia olevan kaikkien kanssa, mukaan lukien kaikista isoimmatkin.
Hänen mukaansa maksujen hitaus ei vaikuta kuitenkaan Immortalin toimintaan organisaationa, ainoastaan sen pelaajiin.
”Palkintorahat ovat merkityksetön osa joukkueiden varoja, sillä yleensä pelaajat saavat pitää niistä vähintään 90%. Isoilla joukkueilla varojen käsittely ei ole ongelma, joten tämä satuttaa suoraan ja ainoastaan pelaajia, jotka saavat ansaitsemansa rahat paljon myöhemmin,” sanoo Lurppis.
Tämä ei ole kuitenkaan ainut kiista myöhässä olevista maksuista CS:GO-skenessä. Viime vuonna StarLadder, iso Major-turnauksiakin järjestänyt organisaatio, raporttien mukaan epäonnistui maksamaan tapahtumissa työskenteleville selostajille ajallaan.
Myöhemmin StarLadder kertoi sponsorimaksuissa menevän kolmesta kuuteen kuukautta, ja tästä rahasta maksetaan myös työntekijöiden palkat.
Nyt kuitenkin uuden ESL:än, DreamHackin, sekä CSPPA:n välillä sovitun runkosopimuksen myötä onneksi saadaan pelaajille paremmat palkanmaksuolosuhteet, ainakin näiden kahden järjestäjän turnauksissa.
Lähteet: DotEsports, Kuva: DreamHack
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin paljon Aleksi ”Aleksib” Virolainen on tienannut CS2:ssa
- ENCE lopetti CS2-joukkueensa
- Team Spririt vei Shanghain majorin
- Jimi ”Jimpphat” Salon major-unelma murskaksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen jäi ilman pystiä The Game Awardsissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ upeasti Shanghain majorin välieriin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen Ylen uudessa sarjassa
- Jimi ”Jimpphat” Salo jatkaa major-voiton jahtia – NAVI:lle iso pettymys
- MOUZ ja NAVI säilyttivät jatkohaaveet
- NAVI ja MOUZ selkä seinää vasten Shanghaissa