Suosittua striimaajaa uhkaa vankeustuomio Thaimaassa
Suosittu striimaaja Ice Poseidonia uhkaa viiden vuoden vankeustuomio Thaimaassa.
Kick-striimaajaa Ice Poseidon, oikealta nimeltään Paul Denino, on vaarassa joutua vankilaan tyttöystävälleen esittämän tanssin vuoksi. Denino esitti tanssin thaimaalaisen hotellin ravintolassa ja se striimattiin myös Kickissä. Hotellin johtaja hermostui Deninon tanssista siinä määrin, että kutsui poliisit paikalle.
Deninon esitystä pidettiin siveettömänä, joka on Thaimaan lakien vastaista. Kun tanssi vieläpä kuvattiin, niin Denino sai myös syytteen siveettömän materiaalin levittämisestä.
Denino vapautui putkasta 12 000 dollarin takuusummaa vastaan. Hän saattaa joutua kuitenkin viettämään Thaimaassa jopa vuoden ennen hänen oikeudenkäynnin alkua.
Pahimmassa tapauksessa Deninoa uhkaa viiden vuoden vankeusrangaistus.
Denino jakoi kokemuksiaan thaimaalaisesta putkasta, jossa hän joutui viettämään aikaa ennen vapautumistaan takuita vastaan. Hän kertoi muun muassa saaneensa ämpärin tarpeitaan varten, mutta joku oli ehtinyt tehdä sinne jo isommat tarpeet.
– Jos saan viisi vuotta, aion tappaa itseni, lohduton Denino kertoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!