Suomen CS-skenen tila katastrofaalinen – puute pelin sisäisistä johtajista
HAVU:n uusimmat lisäykset Otto ”ottoNd” Sihvo ja Joona ”Sm1llee” Holmström eivät ole onnistuneet nostamaan HAVU:a rankingeissa.
ENCE:n loisto jäi menneisyyteen, kun joukkue luopui suomalaisesta kokoonpanostaan katastrofaalisen lopun jälkeen vuoden 2021 alussa. Aleksi ”Aleksib” Virolaisen potkujen jälkeen kokoonpano koki valtaisan alamäen eikä rosteri pystynyt nostamaan itseään maailman kärkeen Miikka ”suNny” Kempin lisäyksestä huolimatta.
ENCE koki tuolloin valtaisaa ryöpytystä niin pelaamissaan otteluissa, kuin niiden ulkopuolellakin todella kovan sosiaalisen paineen kautta. Suurin osa suomalaisista ei suostunut hyväksymään ENCE:n tekemää kokoonpanomuutosta eikä asiaa helpottanut HLTV Confirmedin aikana tapahtunut draama Aleksi ”allu” Jallin ja muun joukkueen välillä.
Jo ENCE:n kokoonpanon kärsimistä tappioista nähtiin pelin sisäisen johtajan tärkeys suomalaisessa Counter Strike -joukkueessa. Kavereiden kesken pelatessa ei pärjätä eikä Aleksib:n takuja voida käyttää ilman herran läsnäoloa.
Tilanne on muuttunut. ENCE:stä tuttu kaksikko Jani ”Aerial” Jussila ja Sami ”xseveN” Laasanen pelaavat nyt HAVU:n paidassa yhdessä CR4ZY:n rosterista tunnetun ottoNd:n kanssa. Rosteriin on myös erikoisesti mahdutettu Suomen alemmalta tasolta tunnettu Sm1llee. Pelin sisäisen johtajan tontilla häärii edelleen Olli ”sLowi” Pitkänen.
HAVU ei ole saanut aikaiseksi yhtä suurta nousukiitoa uudella rosterillaan, kun mistä joukkue nautti alkuperäisellä rosterillaan. Aerialin ja xseveN:n liittyessä HAVU nousi pikaisesti HLTV:n joukkuerankingin TOP-20 sijalle ollen parhaimmillaan jopa 14:sta paras joukkue koko maailmassa. Nykyisellä rosterillaan HAVU on onnistunut kipuamaan HLTV:n joukkuerankingin sijalle 62, josta joukkue on tippunut kirjoitushetkellä sijalle 71.
HAVU:n rosterin yläpuolelta löytyy tällä hetkellä jopa suomalainen KOVA. Joukkue on pelannut pitkään samalla corella, joka on selvästi tuottanut tulosta. Joukkueen IGL:n tontilla häärii Jussi ”Airax” Airaksinen, joka on selvästikin saanut hienoja asioita aikaan, kun ottaa huomioon KOVA:n materiaalin. Selvästi heikommalla rosterilla joukkue on HAVU:n yläpuolella voittaen jatkuvasti todella kovatasoisia vastustajia.
Suomen Counter Strike -skene kaipaa pikaisesti uusia pelin sisäisiä johtajia. Slowi sekä muut kokeneet johtajat on nähty, ja heidän rinnalle on istutettu jo useaan otteeseen todella kovatasoisia pelaajia ilman vakuuttavia tuloksia. Olisiko hullumpi idea istuttaa Airax Suomen kärkipelaajien rinnalle? Missä ovat nuoret johtajat? Nykyinen Faceit-struktuuri ei luo johtajia – kaikki huomio on siirtynyt yksittäisiin suorittajiin. Mikä on tilanne muutaman vuoden kuluttua?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- NAVI:n major-haaveet nurin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- Game Awards 2025 palkinnot jaettiin
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen