Overwatch Leaguen uusin kausi pamahtaa käyntiin – katso ensimmäisten viikkojen aikataulut täältä!
Vuoden 2020 OWL kausi on käsillä, ja ympäri maailmaa pelattavia matseja nähdään joka viikonloppu syksyyn asti.
Overwatch Leaguen pelit käynnistyvät jälleen lauantaina 8. tammikuuta, kun kauden ensimmäisessä kohtaamisessa toisistaan mittaa pääsevät ottamaan Paris Eternal ja Toronto Defiant. Viikonlopun otteluita isännöivät viime kaudella pronssisijalle jäänyt New York Excelsior ja niukasti playoff-peleistä ulos jäänyt Dallas Fuel.
Aloitusviikonloppu pelataan normaalisti, mutta heti liigan toisella viikolla ohjelmaan on tullut muutoksia Kiinassa riehuvan koronavirus-epidemian takia. Helmikuun 15. ja 16. päivälle kaavaillut Shanghai Dragonsin isännöimät ottelut ovat peruttu vallitsevan tilanteen takia, kuten sitä seuraavalla viikolla Guangzhou Chargen kotiareenalle kaavaillut matsit.
LUE MYÖS: Blizzard on peruuttanut Kiinassa pelattavat OWL-ottelut coronaviruksen aiheuttaman uhan takia
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa ympäri maailmaa järjestettävät pelit pelataan aina iltapäivällä, kisaisäntänä toimivan joukkueen paikallista aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että otteluiden aloitusajat vaihtelevat villisti suomen aikaa, joten parhaiten kärryillä pysyy tarkistamalla aikataulut alapuolelta tai liigan virallisilta sivuilta.
Ensimmäisten viikkojen aikataulu näyttää toistaiseksi tältä:
Viikko 1
Atlanttinen divisioona: Lauantai, 8.2. 20:00 – Toronto Defiant vs. Paris Eternal 22:00 – London Spitfire vs. New York Excelsior Sunnuntai 9.2. 20:00 – London Spitfire vs. Paris Eternal 21:30 – Boston Uprising vs. New York Excelsior Tyynenmeren divisioona: Sunnuntai, 9.2. 00:00 – Los Angeles Gladiator vs. Vancouver Titans 02:00 – Los Angeles Valiant vs. Dallas Fuel Maanantai 10.2. 00:00 – Los Angeles Valiant vs. Vancouver Titans 02:00 – San Francisco Shock vs. Dallas FuelViikko 2
Atlanttinen divisioona: Lauantai, 15.2. 23:00 – Florida Mayhem vs. Houston Outlaws Sunnuntai 16.2. 01:00 – Washington Justice vs. Philadelphia Fusion 23:00 – Washington Justice vs. Houston Outlaws Maanantai 17.2. 01:00 – Florida Mayhem vs. Philadelphia Fusion Tyynenmeren divisioona: PELIT PERUTTU.
Same league. Same heroic moments. New home 
Watch #OWL2020 only on @YouTubeGaming at YouTube.com/OverwatchLeague
Watch #OWL2020 only on @YouTubeGaming at YouTube.com/OverwatchLeague
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!