NRG Esports murskavoittoon Shanghaissa – Kesätauko rajoitti osallistujia
Turnauksen pohjoisamerikkalainen ennakkosuosikki täytti katsojien odotukset voittamalla vastustajansa maanantaiaamun finaalissa 2-0. Kahdeksan osallistujajoukkuetta kokoontui viime keskiviikkona Kiinan Shanghaihin pelaamaan 250 000 dollarista. IEM Shanghain osallistujajoukkueisiin kuuluivat finalistien lisäksi Virtus.pro, HellRaisers, Gambit, BOOT-d[S], 5POWER sekä australialainen Grayhound. Varsinaisten huippujoukkueiden puute johtui juuri meneillään olevasta kesätauosta, josta haluttiin pitää kiinni, jotta pelaajat saavat levätä.
Ylivoimaiset finalistit lähtivät pudotuspeleihin lohkojensa kärkipaikoilta voitettuaan molemmat lohko-ottelunsa vaivoitta. Pudotettuaan HellRaisersin lohkovaiheessa NRG Esports jatkoi voittokulkuaan aina mestariksi kruunaamiseensa asti, sillä joukkue ei hävinnyt turnauksen aikana ainuttakaan karttaa. Myös TyLoo pelasi vakuuttavan turnauksen, mutta hävisi juuri Janusz ”Snax” Pogorzelskin Mousesportsille menettäneelle Virtus.prolle yhden kolmesta semifinaaliottelussa pelatusta kartasta. 2-1 voitto riitti kuitenkin finaalipaikkaan, jossa TyLoo ei kotiyleisön pettymykseksi kyennyt vastaamaan NRG:n ylivoimaisuuteen.
Pohjoisamerikkalaiset voittivat ensin Overpassin reippaalla johtoasemallaan 16-9, josta siirryttiin kiinalaisjoukkueen valitsemaan Mirageen. Overpassin reilusta piste-erosta huolimatta finaaliottelu oli vielä kenen tahansa voitettavissa. Omassa kartassaan TyLoota odotti kuitenkin rankka selkäsauna. NRG:n Jacob ”FugLy” Medina teki tuhojaan ottelun alussa, sekoittaen TyLoon pelin täydellisesti. Ottelu ei kestänyt alkukierrosten jälkeen enää kauaa, sillä kotijoukkue onnistui voittamaan ainoastaan kaksi kierrosta, mikä tarkoitti murskaavaa 16-2 voittoa Pohjois-Amerikkaan.
IT'S COMING HOME!!! 
We are your #IEMShanghai Champions!!!
Congrats @daps @fugly @Brehze @The_nahtE @cerq @ImAPet1
We are your #IEMShanghai Champions!!!
Congrats @daps @fugly @Brehze @The_nahtE @cerq @ImAPet1
| IEM Shanghai 2018 – Tulokset | ||
|---|---|---|
| 1. | NRG Esports | $125 000 |
| 2. | TyLoo | $50 000 |
| 3.-4. | Gambit Esports | $22 000 |
| Virtus.pro | ||
| 5.-6. | HellRaisers | $10 000 |
| BOOT-d[S] | ||
| 7.-8. | 5Power Gaming | $5 500 |
| Grayhound | ||
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle

