Intel Extreme Masters Sydney: Fnatic VS FaZe

Intel Extreme Masters Sydney on edennyt jo puolivälieriin. Puolivälierissä pelaavat Fnatic ja FaZe, kuin myös Renegades ja Mousesports. Välierissä joukkueita odottavat Tyloo ja Astralis. Ensimmäisessä ottelussa pelaavat siis ruotsalaisjoukkue Fnatic ja kansainvälinen tähtijoukkue FaZe.
FaZen urakka välieriin ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. FaZe hävisi kokonaisen BO3-ottelun Renegadesille ja hävisi myös yhden kartan Grayhoundille. Joukkue pelaa edelleen varapelaajansa Xiztin kanssa, jolla on ollut omien sanojensa mukaan hieman sopeutumisvaikeuksia uudessa joukkueessa. Ennen FaZea, Xizt pelasi ruotsalaisten tovereidensa kanssa Ninjas in Pyjamas joukkueessa, josta joutui kuitenkin astumaan syrjään uusien pelaajien tulon myötä. Xizt sanoi haastattelussa HLTV.org sivuston kanssa, että isoimmat ongelmat joukkueen sisällä ovat tällä hetkellä se, että Xizt ei ole tottunut kommunikoimaan englanniksi ja se, että Xizt joutuu nyt täyttämään FaZen vanhan pelaajan olofmeisterin roolin. Olofmeister on tunnettu siitä, että hän on yleensä joukkueensa “ankkuri” eli pelaa lähes koko ajan yksin.
Fnaticin tie puolivälieriin ei ole myöskään ollut helppo. Ruotsalaiset voittivat G2 tiukoin numeroin 2-1, jonka jälkeen saivat vastaansa ylivoimaisesti maailman parhaan joukkueen Astraliksen. Tanskalaisilta tuli kuonoon 2-0 ja ylivoimaisesti. Fnaticin taso on ollut laskussa viime aikoina. Silti pelistä löytyy pieniä positiivisia asioita jatkuvasti. Australialainen yleisö varmasti sytyttää molemmat joukkueet ja tulemme näkemään erittäin tasaisen ja viihdyttävän ottelun.
Meidän arvioima Map-Veto
Fnatic ban Nuke
FaZe ban Overpass
Fnatic pick Inferno
FaZe pick Mirage
Fnatic ban Dust 2
FaZe ban Train
3. Kartta = Cache
Näillä kartoilla tulemme mielestämme näkemään myös kolmannen kartan. Cache tulee olemaan lähes 50-50. Inferno on vahvempi kartta Fnaticille, ja mirage ehdottomasti FaZelle.
Meidän pelivalintamme:
Over 2,5 karttaa @ 2,00 bet365
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- E-urheiluun tulossa uusi maajoukkuekilpailu
- Eetu ”sAw” Saha johdatti G2:n upeaan voittoon
- Eetu ”sAw” Sahan G2 finaaliin – MOUZ:lle pettymys
- MOUZ ja G2 jatkoon Lontoossa
- ENCE tiedotti uudistuneen Academyn kokoonpanosta
- NHL 26:n parhaat pelaajat julkaistu – näin pärjäsivät suomalaispelaajat
- Eetu ”sAw” Sahan G2 jysäytti yllätyksen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio lohkofinaalissa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI ulos huipputurnauksesta
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ jatkoon BLAST Openissa