”Huippujoukkue maksaa noin 2 miljoonaa dollaria vuodessa”, NRG:n toimitusjohtaja paljasti, miksi seura hylkäsi CS:GO:n
Kuva: StarLadder / Igor Bezborodov
Yhdysvaltalaisen NRG-organisaation co-CEO Andy Miller kertoi tarkempia tietoja siitä, minkä takia seura päätyi myymään oman CS:GO-joukkueensa.
Kauppa tapahtui juuri ennen DreamHack Masters Malmö -turnausta, ja joukkue siirtyi suoraan Evil Geniuses -organisaation siipien suojiin. Kaupan kirvelevyyttä korosti se, että tiimi päätyi lopulta voittamaan koko turnauksen.
Miller kertoi kaupan syitä Redditissä järjestetyssä Q&A-sessiossa, jossa organisaation fanit pääsivät esittämään kysymyksiä toimitusjohtajalle. Luonnollisesti CS-joukkueesta luopuminen nousi nopeasti esiin, ja Millerin mukaan päätös kaupasta oli seuralle kova. Kuitenkin hänen näkemyksensä mukaan pelin skene on tällä hetkellä kestämättömällä pohjalla.
”Me halusimme, että NRG olisi kuvioissa vielä pitkään, mutta nykyinen CS-malli ei auttanut meitä pääsemään tavoitteeseemme”, Miller muotoili.
Tämän lisäksi hän nosti esille kärkijoukkueen varsin kalliin ylläpidon, sillä nykyiset palkat ovat seurojen kannalta päätähuimaavia. Millerin mukaan Pohjois-Amerikkalainen huipputiimi maksaa organisaatiolleen noin 2 miljoonaa dollaria vuodessa.
Lopuksi Miller totesi, että NRG:llä ei ole toistaiseksi aikeita palata CS:GO:n pariin.
Lähde: Dot Esports
Kuva: StarLadder / Igor Bezborodov
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ voittoon trillerissä
- MOUZ aloitti IEM Chengdun voitolla – NAVI:lle tappio
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkaa pelejään Marvel Rivals -huipputurnauksessa
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI:lle voitto
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkoon huipputurnauksessa
- E-urheilun olympialaiset kuopattu toistaiseksi
- Eljas ”WuTum” Vierto neljäs Halon MM-kisoissa
- HAVU:n turnaus päätökseen
- HAVU:lle niukka tappio
- Venäläinen CS2-joukkue haastoi Ruotsin oikeuteen