Huhu: FunPlus Phoenix aikoo rakentaa CS:GO-kokoonpanon Vitalityn Alex ”ALEX” McMeekinin ympärille
Kuva: Twitter / ALEX
Kiinalaisorganisaatio FunPlus Phoenixin (FPX) huhutaan olevan kiinnostuneita Vitalityn penkillä istuvasta Alex ”ALEX” McMeekinistä. Huhu kertoo FPX:n suunnittelevan CS:GO-kokoonpanon rakentamista, jonka pelinsisäisenä johtajana 24-vuotias britannialainen tulisi toimimaan. Asiasta uutisoi ensimmäisenä DBLTAP.
On vielä epäselvää, mitenkä lähellä ALEXin ostamista FPX todella on. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kun organisaation huhutaan olevan hänestä kiinnostuneita. Heinäkuun alussa uutisoimme Vitalityn lätkäisseen ALEXille 600 000 dollarin hintalapun, ja jo tällöin FPX oli yksi britannialaispelaajasta kiinnostunut organisaatio.
ALEX on ollut maaliskuuta lähtien Vitalityn penkillä, jäätyään pois joukkueen matkasta jatkuvan väsymyksen ja matkustamisen takia. Uusissa haastatteluissaan hän on kuitenkin kertonut olevansa kiinnostunut pelikentille palaamisesta ja olevansa avoinna tarjouksille.
FunPlus Phoenixilla on ollut puolestaan kaksi aikaisempaa CS:GO-joukkuetta, joista molemmat vain lyhyen aikaa Flaspointin ensimmäisellä liigakaudella. Ensin tanskalaisen Heroicin kokoonpano, joka ei missään vaiheessa täydellisesti siirtynyt organisaation alaisuuteen Patrick ”es3tag” Hansenin hyväksyttyä Astraliksesta saamansa tarjous. Tämän jälkeen väliaikaisesti amerikkalaiskokoonpano Bad News Bears.
Katso myös: Aleksib nöyryytti NiP:n REZiä – ovelin temppu pitkään aikaan?
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Kuva: Twitter
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ voittoon trillerissä
- MOUZ aloitti IEM Chengdun voitolla – NAVI:lle tappio
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkaa pelejään Marvel Rivals -huipputurnauksessa
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI:lle voitto
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkoon huipputurnauksessa
- E-urheilun olympialaiset kuopattu toistaiseksi
- Eljas ”WuTum” Vierto neljäs Halon MM-kisoissa
- HAVU:n turnaus päätökseen
- HAVU:lle niukka tappio
- Venäläinen CS2-joukkue haastoi Ruotsin oikeuteen