G2 oli OG:lle edelleen liian kova pala – ranskalaiset veivät lohkovoiton finaalissa
Kuva: KUVA: BlastPremier / Twitch, kuvakaappaus
Blast Premiere Spring 2020 Regular Seasonin turnaus päättyi C-lohkossa ranskalaisen G2:sen voittoon, kun OG joutui tiukassa loppuottelussa taipumaan.
Lontoossa pelatun turnauksen loppuottelu alkoi OG:n kannalta varsin tukalasti. Aleksi ”aleksib” Virolaisen johtama joukkue pääsi heti pelamaan itse valitsemaansa karttaa, Infernoa, mutta tulosta ei taululle juurikaan syntynyt. Tilanne oli pahimmillaan 15-4 ranskalaisten hyväksi, eikä OG lopulta onnistunut kuin kosmeettisesti kaunistelemaan lukemia. Ensimmäinen kartta meni G2:lle lukemin 16-7.
Turnaus pelattiin paras kolmesta -formaatilla, joten OG joutui heti toisessa kartassa uhatuksi. Ilmeisesti paineen alla pelaaminen kuitenkin ennemmän kuin sopi joukkueelle, sillä OG onnistui kääntämään tilanteen täysin. G2 joutui taipumaan valitsemassaan Dust2-kartassa aleksib:n joukkueelle 5-16.
Ottelun ratkaisu vietiin kolmanteen kartaan, johon valikoitui tällä kertaa Nuke. Äärimmäisen tiukkaa pelaamista sisältänyt kierros meni lopulta huikean jännittäväksi, kun G2 sai työnnettyä OG:n niin sanotusti seinää vasten lukemilla 15-9. Joukkue kuitenkin jälleen loisti paineen alla, ja kampesi itsensä lähes tasoihin nousemalla 15-14 tilanteeseen. Viime hetkellä ranskalaiset kuitenkin onnistuivat nappaamaan tarvitsemansa viimeisen pisteen ja sen myötä koko finaalin.
Häviöstään huolimatta OG sai varmistettua itselleen paikan Moskovassa pelattavasta Blast Premier Spring Finals -turnauksesta. Joukkue nettosi sijoituksella myös itselleen 35 000 dollarin palkintopotin.
Magic has to vanish at some point. GGs to @G2Esports.
Our incredible journey is now over and we're taking a spot in the #BLASTPremier Moscow Finals back home.
Thank you for your amazing support throughtout this week-end. Hope some entertainment were delivered.
You guys rock.
Our incredible journey is now over and we're taking a spot in the #BLASTPremier Moscow Finals back home.
Thank you for your amazing support throughtout this week-end. Hope some entertainment were delivered.
You guys rock.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
