FIFA-kauden huippu peruttiin – Suomi olisi ollut elokuussa kisoissa
FIFA-kauden huippu peruttiin heinäkuun lopussa. FIFA 21:n parhailta pelaajilta vietiin FIFAe World Cup ja FIFAe World FIFAe Nations Cup.
Kansainvälinen jalkapalloliitto eli Fifa laittoi FIFA 21 -videopelin huipun jäihin perumalla kaksi suurinta tapahtumaa. Kyseessä oli peruminen jo toista vuotta peräkkäin. Turnausten järjestämistä olisi voinut harkita pelattavan internetin välityksellä.
Maailman parhaat pelaajat pelasivat kauden tähdätäkseen FIFAe World Cup 2021 -turnaukseen, mutta koronapandemia perui tapahtuman jälleen. Vuoden kohokohdan piti alkaa Lontoossa 6. elokuuta. FIFA Global Series on pyörinyt lähes koko FIFA 21:n ajan, mutta lopullinen palkinto jäi saamatta.
Pelaajat pääsivät rekisteröitymään 9. lokakuuta alkaen Global Series -sarjaan. Rekisteröityminen loppui 31. joulukuuta ja aikarajan umpeuduttua uusia osallistujia ei otettu mukaan. Rekisteröitymisen jälkeen taidot piti näyttää FUT Champions Weekend League -turnauksessa, sillä 30 ottelusta piti ottaa vähintään 27 voittoa. Verified-tila oli mahdollista lunastaa 31. joulukuuta asti. Lopulta tosipelaajat kohtasivat toisia verified-pelaajia vastaan turnauksissa ja tavoitteena oli saada FGS-pisteitä.
We are heartbroken to bring you the news that the upcoming FIFAe World Cup and FIFAe Nations Cup have been cancelled.
We are committed to protecting the integrity of our competitions and maintaining a health and safety-first approach to events.
bit.ly/3x5TPOv
We are committed to protecting the integrity of our competitions and maintaining a health and safety-first approach to events.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
