ENCE jatkaa huikeaa suorittamista! FaZe kaatui varmoin ottein
ENCE näytti toistamiseen osaamistaan Nukessa.
ENCE:n osalta BLAST Pro Series: São Paulo 2019 -turnauksen neljäs vastustaja oli tähtipelaajista koottu FaZe Clan. Kohtaaminen oli ENCE:n kannalta kriittinen, sillä joukkueella oli ennen taistelun alkua takanaan kaksi voittoa ja yksi tappio.
Lue myös: ENCE:n tie Brasiliassa – miltä näyttää suomalaisten alkulohko?
Molemmille päivän toinen Nuke
CT-puolella pelannut FaZe onnistui nappaamaan pistoolikierroksen itselleen. Tästä alkoi rinta rinnan käyty kamppailu, jossa kumpikaan ei pystynyt saamaan kaulaa toiseen joukkueeseen. Lopulta ENCE kuitenkin onnistui karkaamaan 6-5 tilanteeseen, josta jatko olikin pelkkää laskettelua kierroksen loppuun asti ja puolet vaihdettiin lukemin 9-6.CT-puolelle pyörähtänyt ENCE jatkoi kylmän rauhallista toteuttamista ja teknisistä ongelmista huolimatta suomalaisjoukkueen painostus jatkui. FaZe ei onnistunut pysäyttämään ENCE:n vyöryä ja ottelu päättyi pistein 16-9.
Kaikki eväät kärkisijoille
Kokonaisuutena turnaus on sujunut ENCE:n osalta erinomaisesti. Suomalaiskokoonpanon myllytyksessä kukistuivat brasilialainen MIBR, sekä ruotsalainen Ninjas in Pyjamas. Vaikka ENCE hävisikin kohtaamisensa Astralista vastaan, ei kotimainen kärkijoukkue kaatunut ilman raivokasta taistelua. Seuraavaksi ENCE:n tielle asettuu yhdysvaltalainen Team Liquid ja kyseinen joukkue on jo kauan tanssahdellut maailmantilaston toisella sijalla. Tiimit kohtasivat jo aikaisemmin IEM Katowice -turnauksen merkeissä. Liquid koki tuolloin kirvelevän tappion, joten joukkueella on nyt hyvä mahdollisuus revanssiin. Blast Pro Series -turnaukseen osallistuu kaikkiaan kuusi huippujoukkuetta ja tiimien välisessä lohkovaiheessa jokainen tiimeistä taistelee toisiaan vastaan ”paras yhdestä” -formaatilla. Kaikista osallistujista kaksi menestyneintä kokoonpanoa jatkavat luonnollisesti finaaliotteluun. Tarkempaa tietoa turnauksesta voit lukea täältä.LUE MYÖS:
- Elias ”Jamppi” Olkkonen ja Nikita ”Derke” Sirmitov samassa VALORANT-joukkueessa
- FaZe Clan pulassa Budapestin major-turnauksessa
- Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen paljasti miksi jätti Dota2:n – ”En pitänyt Dota-yhteisöstä”
- ENCE:ssä pelannut CS2-legenda lopettaa kilpapelaamisen – ei jätä lajia
- SEUL piti syyskokouksensa – hallitukseen uusia jäseniä
- CS2-major alkaa maanantaina – runsaasti suomalaismielenkiintoa
- HAVU jatkoon European Pro Leaguessa
- EA Sports ei julkaise F1-peliä
- The Game Awardsin ehdokkaat julkaistu
- Majorin voittanut CS-joukkue pohtii paluuta