ECS-finaalit ohi – Astralis dominoi jälleen

Tanskalainen Astralis jatkaa voittokulkuaan Counter-Strikessä. Joukkue kruunattiin eilen ECS:n viidennen kauden mestariksi voitettuaan Team Liquidin paras kolmesta -finaaliottelussa 2-0. Voitto oli tanskalaisille kolmas Premier-tason mestaruustitteli kahden kuukauden sisään.
Turnaus alkoi lohkovaiheella, jossa kahdeksan osallistujajoukkuetta jaettiin kahteen neljän joukkueen lohkoon. A-lohkosta pudotuspeleihin selvisivät finalistijoukkueet Astralis ja Team Liquid, ja B-lohkosta NRG Esports sekä FaZe Clan. B-lohkossa pelaavan G2 Esportsin uusi joukkue ei näyttänyt vakuuttavalta, sillä he onnistuivat voittamaan ainoastaan lohkon pohjalle päätyneen Luminosity Gamingin. Alkupään otteluissa he ottivat NRG Esportsilta varsinaisen selkäsaunan, häviten heti ensimmäisen pelinsä uudella kokoonpanollaan 16-4.
Ensimmäisessä välieräottelussa kohtasivat tähän asti voittamaton NRG Esports sekä vain Astralikselle hävinnyt Team Liquid. NRG hävisi ottelun nopeasti kahden kartan jälkeen, jääden molemmissa kartoissa alle kymmenen kierroksen. Liquid sujahti finaaliotteluun pelattuaan varsin vakuuttavan turnauksen.
Toisessa ottelussa taas kohtasivat Astralis ja FaZe Clan. Kohtaaminen oli varsin odotettu, sillä joukkueiden välisissä kamppailuissa nähdään usein mielenkiintoista viihdettä. Tällä kertaa kävi kuitenkin toisin, sillä maailman toiseksi parhaaksi tiimiksikin tituleerattu FaZe ei pelannut aivan parasta peliään. FaZe pisti tanskalaisille hyvin vastaan ensimmäisessä kartassa, mutta hävisi sen lopulta niukasti 16-14. Infernossa he jäivät Astraliksen jalkoihin tuloksin 16-8, mikä vahvisti finaalipaikan Astralikselle.
Liquidin ja Astraliksen välinen finaaliottelu ja turnauksen toinen kohtaaminen oli tasainen lopullisista 2-0 luvuista huolimatta. Liquid ei päästänyt tanskalaisia helpolla, mutta heidän virheensä kävivät kalliiksi. Mirage päättyi 16-14, jonka perään Dust 2 ratkaisi Astralikselle turnausvoiton luvuin 16-11. Liquid hävisi useita tärkeitä ylivoimatilanteita, ja huolimatta Pohjois-Amerikkalaisten vakuuttavasta turnauksesta Astralikselle ei vain näytä löytyvän vastusta.
Thanks for a magical event, @ecs 
We won’t forget this one anytime soon.
And thanks to all our partners and fans for your massive support. Best in the world!
#CHAMPIONS
We won’t forget this one anytime soon.
And thanks to all our partners and fans for your massive support. Best in the world!
#CHAMPIONS
ECS:n viidennen kauden tulokset | ||
---|---|---|
1. | Astralis | $250 000 |
2. | Team Liquid | $120 000 |
3.-4. | NRG Esports | $65 000 |
FaZe Clan | ||
5.-6. | Fnatic | $45 000 |
G2 Esports | ||
7.-8. | Cloud9 | $35 000 |
Luminosity Gaming |
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin
- Suomen e-futismaajoukkueet urakoivat lokakuussa
- MOUZ jatkoon ESL Pro Leaguessa
- MOUZ:lle avaustappio – NAVI selkä seinää vasten
- MOUZ:lle toinen voitto – NAVI:lle avaustappio
- MOUZ ja NAVI aloittivat ESL Pro LEaguen voitolla
- Pelijätti EA on myyty jättisummalla
- ENCE:n ESL Pro League -haaveet nurin
- ENCE:lle kirvelevä tappio – selkä seinää vasten
- ENCE:lle selvä tappio