Daniel, 26, vaihtoi ammattipelaajasta maanviljelijäksi – ”Kun olen iso, haluan omistaa mansikkafarmin”
Entinen Overwatch-pelin ammattilainen Daniel ”Dafran” Francesca kertoi kesäkuussa Twitterissä lopettavansa ammattipelaamisen sekä striimaamisen, ja aloittavansa opiskelemaan maanviljelijäksi.
Dafran antoi tällöin ammatinvaihdolleen kaksi syytä. Ensiksi: ”koska elämme vain kerran ja ihmisten pitäisi tehdä sitä mikä tekee heidät onnellisiksi.” Toiseksi: ”koska hän on viettänyt jo yksi kolmasosan elämästään tietokoneen ääressä.”
Samoihin aikoihin, kertoi hän striimissään unelmoivansa mansikkafarmin omistamisesta.
– Kun olen iso, haluan omistaa mansikkafarmin. Kuvitelkaa omistavanne mansikkafarmi joka on jättimäisen kasvihuoneen sisällä. Ajatelkaa heräävänne tähän ajatukseen joka päivä, se olisi mahtavaa, Dafran sanoi katsojilleen.
Monet luulivat usein trollaamista harrastavan tanskalaispelaajan vain vitsailevan. Tiistaina 8. syyskuuta kävi kuitenkin ilmi Dafranin olleen todellakin tosissaan, ja suorittavan tällä hetkellä työharjoittelua luomuvihanneksia kasvattavalla farmilla.
Käännös kuvatekstistä: ”Kuvassa olevalla Danielilla on suuri haave kasvattaa luomuvihanneksia ja tehdä sillä elantonsa. Hänet on tähän asti tunnettu @dafrandude nimisenä ammattipelaajana, mutta kasvit ja luonto kutsuvat häntä, kuten hän tänään sanoi: ’On vain mahtavaa pystyä menemään joka päivä ulos.’ Se on juuri se mitä itsekin sanoin kun aloitin. Joskus kaikista simppeleimmät asiat maailmassa ovat niitä, mitkä tuovat meille uutta perspektiiviä elämään. ”Daniel on minulla harjoittelijana muutaman päivän viikossa, ja minun tärkein tehtäväni on täyttää hänen reppuaan mahdollisimman paljon. Hänellä on todella paljon energiaa ja intoa ja olen varma että hän saavuttaa unelmansa 💚” Näyttää siltä, että 26-vuotias ex-ammattipelaaja on askeleen lähempänä unelmaansa. Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!