Brasilian toivo ulos jo alkulohkossa – ENCE vaikeuksien kautta jatkoon

Brasilialainen MIBR tippui jo alkulohkossa ja ENCE taisteli itsensä voittoon FaZe Clanista.
StarSeries Season 7:n neljäs päivä käynnistyi 1-2 elimination-otteluilla, joiden häviäjät tippuivat ulos turnauksesta. Näissä otteluissa kohtasivat North ja MIBR, NiP ja ViCI sekä BIG ja TYLOO. North kaatoi brasilialaisen vastustajansa puhtain 2-0 lukemin. Samoin lukemin päättyi myös NiP:n ottelu ViCi Gamingia vastaan ruotsalaisten tiputtaessa kiinalaiset lyhyelle kotimatkalle. TYLOOn ja BIGn kohtaamisessa huonosti turnauksen aloittanut BIG oli lopulta parempi numeroin 2-1, tiputtaen näin viimeisenkin kiinalaisen joukkueen turnauksesta.
Taistelut jatkopaikoista olivat kiivaita
Päivän 2-1 -peleissä Team Spirit kohtasi Vitalityn. Molemmat joukkueet voittivat vastustajan karttavalinnan, joten ratkaisua haettiin kolmannesta kartasta, jossa Vitality oli lopulta parempi numeroin 16-13.
Myöhemmin päivällä päästiin nauttimaan huippuottelusta NaVi vastaan NRG, josta NaVi ottikin hieman yllättäen suvereenin 2-0 voiton. Natus Vinceren tähtikaksikko Aleksandr ”s1mple” Kostyliev ja Denis ”electronic” Sharipov olivat lähes pysäyttämättömiä ja pyyhkäisivät NaVin mukavasti jatkoon. Ottelu oli täynnä mitä huikeampia tähtihetkiä, joten ottelusta nähdään vielä parhaita paloja tulevaisuudessakin.
ENCE kohtasi omassa ottelussaan FaZe Clanin. Suomalaiset näyttivät jo karkaavan ensimmäisessa kartassa voittoon. Dust 2 kääntyi kuitenkin FaZen eduksi jatkoajalla 22-19. Toisen kartan ENCE vei jännittävien käänteiden jälkeen 16-10 ja ratkaisevaan viimeiseen karttaan ladattiin viimeisetkin paukut: ENCE vei Overpassin lopulta 16-10 ja näin ollen ottelusarjan 2-1 vääntäen itsensä jatkoon.
Sami ”xseveN” Laasanen avasi sanallista arkkuaan ottelun tuloksesta seuraavasti:
Huomenna alkulohkon viimeinen kierros
Huomenna kello 9:00 alkavassa ottelussa ruotsalainen NiP kohtaa Team Spiritin. Keskimmäisessä ottelussa Pohjois-Amerikkalainen NRG kohtaa saksalaispainotteisen kokoonpanon BIG:n. Kirsikkana kakun päällä on vielä kamppailu kahden ongelmien kanssa painiskelevan joukkueen kesken tanskalaisen Northin kohdatessa FaZen.
#csgo #cssltv #StarSeriesS7
Which 3 teams will make it to the Playoffs?
@NiPGaming vs @Team__Spirit
@NRGgg vs @BIGCLANgg
@TheNorthIsHere vs @FaZeClan
Otteluita voi seurata englanniksi selostettuina StarLadderin twitch-kanavalta.
Yllä on kaikkien otteluiden kellonajat. Huomaa kuitenkin, että ottelut alkavat tunnin myöhemmin Suomen aikaa!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- E-urheiluun tulossa uusi maajoukkuekilpailu
- Eetu ”sAw” Saha johdatti G2:n upeaan voittoon
- Eetu ”sAw” Sahan G2 finaaliin – MOUZ:lle pettymys
- MOUZ ja G2 jatkoon Lontoossa
- ENCE tiedotti uudistuneen Academyn kokoonpanosta
- NHL 26:n parhaat pelaajat julkaistu – näin pärjäsivät suomalaispelaajat
- Eetu ”sAw” Sahan G2 jysäytti yllätyksen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio lohkofinaalissa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI ulos huipputurnauksesta
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ jatkoon BLAST Openissa