Blizzardilta eronnut perustajajäsen Mike Morhaime perusti uuden peliyhtiön – ”Aiomme ottaa riskejä, joita isot julkaisijat eivät uskaltaisi”
Pelijätti Blizzard Entertainmentin toinen perustajajäsen, sekä entinen presidentti Mike Morhaime on paljastanut seuraavan projektinsa.
Morhaime julkisti keskiviikkona uuden peliyhtiönsä Dreamhavenin, joka koostuu entisistä Blizzard-veteraaneista, sekä kaksi pelinkehitysstudiota, Moonshot Games ja Secret Door. Molemmat studiot ovat Dreamhavenin tytäryhtiöitä ja koostuvat myöskin suurimmalta osin Blizzardilta lähteneistä pelialan talenteista.
Dreamhaven tähtää sanojensa mukaan ”miettimään studiomallin uusiksi, ottamalla riskejä joita isot julkaisijat eivät uskaltaisi.” Kummankaan studion kehityksessä olevia pelejä ei ole vielä paljastettu, mutta voidaan olettaa molempien keskittyvän moninpeleinä pelattaviin titteleihin – yhtiön painottaessa sosiaalisen kokemuksen tärkeyttä peleissä, sekä palkattuaan myöskin serveriteknikon.
Morhaime työskenteli Blizzardilla 27 vuotta ennen lähtöään yhtiöstä vuonna 2018, kuten myöskin suuri osa Dreamhavenin työntekijöistä. Viimeisten vuosien aikana, Blizzardin uusi yhteistyökumppani Activision on alkanut raportoidusti ajamaan pelien kehityskustannuksia mahdollisimman pieniksi, johtaen suureen määrään veteraanityöntekijöiden irtisanoutumisia.
Venturebeatin haastattelussa, Morhaime kertoi Dreamhavenin keskittyvän nyt oikeiden arvojen rakentamiseen, sekä pitämään huolen siitä, että studiot tulevat pitämään hallussaan oikeudet päätöksenteosta pelejään koskien.
Dreamhaven Announcement - Dreamhaven
Mike Morhaime teams up with industry veterans to launch Dreamhaven™
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Kuva: Dreamhaven
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin paljon Aleksi ”Aleksib” Virolainen on tienannut CS2:ssa
- ENCE lopetti CS2-joukkueensa
- Team Spririt vei Shanghain majorin
- Jimi ”Jimpphat” Salon major-unelma murskaksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen jäi ilman pystiä The Game Awardsissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ upeasti Shanghain majorin välieriin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen Ylen uudessa sarjassa
- Jimi ”Jimpphat” Salo jatkaa major-voiton jahtia – NAVI:lle iso pettymys
- MOUZ ja NAVI säilyttivät jatkohaaveet
- NAVI ja MOUZ selkä seinää vasten Shanghaissa