Blizzard tarjoaa kylmää kättä MOBA-pelaajille! – Heroes of the Storm hiljenee
Heroes of the Storm on edustanut Blizzard Entertainmentin pyrkimyksiä mukaan MOBA markkinoille. Samassa kategoriassa ovat painineet sellaiset jättiläiset, kuten Dota 2, League of Legends ja Smite. Tästä johtuen HOTS on joutunut taistelemaan omasta pelaajakunnastaan ja tässä ovat olleet apuna Blizzardin rakastetut hahmot. Pelissä kun on mahdollista pelata tutuilla sankareilla esimerkiksi Warcraftin, StarCraftin ja Diablon universumeista.
Blizzard on kuitenkin julkaissut kaikessa hiljaisuudessa tiedotteen, jossa se kertoo siirtävänsä suuren osan pelin kehitystiimistä muihin projekteihin:
”–we’ve made the difficult decision to shift some developers from Heroes of the Storm to other teams, and we’re excited to see the passion, knowledge, and experience that they’ll bring to those projects.”
Samassa tiedotteessa kerrotaan myös, että yhtiö aikoo kuolettaa e-urheilu skenen pelin ympäriltä. Heroes Global Championship ja Heroes of The Dorm eivät siis tule näkemään vuoden 2019 otteluita, vaan jäävät osaksi historian havinaa.
Heroes of the Storm ei kuitenkaan hiljene kokonaan, vaan pelin taival tulee vielä toistaiseksi jatkumaan:
”Despite the change, Heroes of the Storm remains our love letter to Blizzard’s worlds and characters. We’ll continue actively supporting the game with new heroes, themed events, and other content that our community loves, though the cadence will change.”
Uutisen suorat lainaukset ovat Blizzard Entertainmentin tiedotteesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin paljon Aleksi ”Aleksib” Virolainen on tienannut CS2:ssa
- ENCE lopetti CS2-joukkueensa
- Team Spririt vei Shanghain majorin
- Jimi ”Jimpphat” Salon major-unelma murskaksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen jäi ilman pystiä The Game Awardsissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ upeasti Shanghain majorin välieriin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen Ylen uudessa sarjassa
- Jimi ”Jimpphat” Salo jatkaa major-voiton jahtia – NAVI:lle iso pettymys
- MOUZ ja NAVI säilyttivät jatkohaaveet
- NAVI ja MOUZ selkä seinää vasten Shanghaissa