Aaro ”hoody” Peltokankaan joukkue käytti bugia hyväkseen – sai rangaistuksen
Aaro ”hoody” Peltokankaan joukkue käytti bugia hyväkseen VCT-karsinnoissa ja sai tästä syystä rangaistuksen.
Hoodyn Giants Gaming kohtasi 29. kesäkuuta Euroopan Stage 3: Challengers 1:n avoimissa karsinnoissa Brefin 32 parhaan kierroksella. Giants voitti ottelun 2-1, mutta toisessa kartassa Breezessä joukkue käytti Cypherin kameraa bugin avulla hyödykseen. Ensimmäinen kartta Ascent päättyi 8-13 Brefille, mutta Giants voitti Breezen 13-7. Tilanteessa Cypherin kamera asetettiin paikkaan, josta näkyi paljon infoa, mutta sitä ei pystynyt itse näkemään.
Vastustajoukkueen ranskalainen Tristan ”Dawn” Bornet julkaisi Redditiin langan, mikä todisti Giantsin huijaamisen. Samassa hän vaati Giants Gamingia ulos turnauksesta tai uusintaottelua.
– He käyttivät 12 kierroksesta vähintään kuusi kertaa sitä. Tämän takia hävisimme vähintään kuusi kierrosta, sillä he tappoivat meitä tai saivat tarvittavat tiedot. Me emme pystyneet seuraamaan taktiikoitamme tämän bugin takia, Dawn sanoo Redditissä.
Video näyttää miten tilanne toimii.
Valorant Champions Tourin adminit antoivat tilanteesta 6. heinäkuuta rangaistukseksi yhden kartan tappion seuraavaan viralliseen VCT-otteluun. Giants Gaming hävisi ratkaisevassa ottelussa kesäkuussa Rix.GG Thunderille 0-2.
Jos twiitti ei näy, niin voit katsoa sen tästä.
Lue myös: hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
Ota eurheilu.org haltuun myös Twitterissä!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon Romaniassa
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- ENCEn Aleksi ”allu” Jallilla on kirjaimellisesti Suomen kovin pelituoli
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- Mihin katosi Jesse ”zehN” Linjala?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”