Witcher on Netflixin katsotuimman avauksen saanut sarja – nyt suunnitelmissa on animaatioelokuva
Suureen suosioon noussut Netflixin The Witcher -sarja on saamassa animaatiosovituksen. Netflix on nyt itse vahvistanut huhut ja työpöydällä olevan elokuvan nimi on The Witcher: Nightmare of the Wolf.
Kyseinen raina laajentaa Witcher-universumia ja sen taustalta löytyvät sarjasta tutut Lauren S. Hissrich sekä Beau DeMayo. Animoinnista vastaa puolestaan Legend of Korra -sarjasta tunnettu Studio Mir.
Leffan virallista julkaisupäivää ei ole vielä julkistettu.
Uutinen animaatioelokuvasta ei tule yllätyksenä, sillä Noiturista tehty sarja oli Netflixin kannalta jättimenestys. Yhtiön julkaiseman kausittaisen raportin mukaan 76 miljoonaa taloutta katsoi ensimmäisen neljän viikon aikana kyseistä sarjaa. Kyseessä olisi näin koko palvelun paras ensimmäisen kauden debyytti.
On kuitenkin huomautettava, että Netflix on tulkinnut kaikki yli kaksi minuuttia sarjaa seuranneet ”katsojiksi.”
The rumors are true, a new Witcher story is in the works! The anime film, The Witcher: Nightmare of the Wolf, will take us back to a new threat facing the Continent. Brought to you by the Witcher team @LHissrich and @BeauDeMayo, and Studio Mir the studio behind Legend of Korra.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen