Yle julkaisi tänään kolumnin, jossa mediatutkija Sami Kolamo kirjoitti elektronisen urheilun ongelmista. Tekstin keskiöön nousivat eritoten kaksi aihetta: sponsorien/pelinkehittäjien valta-asema sekä naisten halventaminen.

Tartun näistä huomioista jälkimmäiseen. Erityisesti sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää on räikeä ongelma kilpapelaamisen saralla. Osittain tästä voidaan syyttää vallitsevaa kulttuuri-ilmapiiriä, jossa naisten pelaamista ei vieläkään nähdä yhtä hyväksyttävänä kuin miesten pelaamista.

Tästä syntyy luonnollisesti ongelma. Naispelaajien vähyys aiheuttaa myös esikuvien vähyyden.

Toksinen asenne naispelaajia kohtaan näyttäytyi selvästi esimerkiksi silloin, kun kilpapelaamiseen erikoistunut POG ry -hyväntekeväisyysyhdistys lanseerattiin. Heti julkistuksen jälkeen yhdistyksen kokoonpano herätti ankaraa kritiikkiä, sillä perustajajäsenten joukossa ei ollut ainuttakaan naispelaajaa.

En itse henkilökohtaisesti usko, että kyseessä oli jonkinlainen pahantahtoinen juoni naispelaajien päiden menoksi, vaan kyse oli pikemminkin ajattelemattomuudesta.

Naisedustajien puuttuminen POG:n riveistä ei sinänsä edustanut ongelman ydintä, vaan aiheen ympärillä käytävä keskustelu. Kilpapelaamisen puolustajat hyökkäsivät Twitterissä kriitikoiden kimppuun. Eritoten silloin, jos kriitikko oli itse nainen.

Kritiikistä pöyristyneet eivät vaikuttaneet ymmärtävän kritiikin merkitystä. Ongelman huomaaminen ei tarkoita sitä, että hyväntekeväisyyden tekemisessä olisi itsessään mitään väärää. Erityisen ikäväksi tilanteen teki se, että keskustelun lyttääjien joukossa oli paljon skenen kotimaisia vaikuttajia.

Esimerkki Twitterissä käydystä keskustelusta.

Lopulta POG itse puuttui keskusteluun ja korosti arvostavansa kaikkia pelaajia taustaan katsomatta. Tämän jälkeen järjestön riveihin onkin liittynyt myös joukko naispelaajia.

Kuitenkin aiheen ympärillä käyty keskustelu järkytti. Mietin tuolloin pitkään valintaani. Haluanko todella olla osa tällaista yhteisöä?

Jälkimaininta

”E-urheilutoimittajat, jotka suhtautuvat lajiin lähinnä PR-journalisteina, eivät ole kritisoineet e-urheilutaloutta”, Sami Kolamo kirjoitti.

Vaikka kirjoitan pääasiassa uutisia kilpapelaamiseen liittyen, niin koen olevani ennen kaikkea pelijournalisti, en e-urheilutoimittaja.

Tästä huolimatta mielestäni ei ole mielekästä Kolamon lailla yleistää alan toimittajaa ”pr-journalistiksi”, joka ei koskaan kritisoi elektronista urheilua. Ongelmakohtien esiin nostamisessa kyse on mielestäni pikemminkin uskaltamisesta. Myrkyllisessä ilmapiirissä vastavirtaan soutajaa ei katsota hyvällä.

Samuli Leppälä,
kuvataidekasvattaja ja pelijournalisti.

Aiheet Näkökulmat