Valmentaja joutui astumaan pelaajan saappaisiin – OG:n matka Moskovan Major-turnauksessa jatkuu terveysongelmista huolimatta
Moskovassa pelattava Dota 2 EPICENTER Major -turnaus on edennyt jo hyvää vauhtia pudotuspeleihin. Kahdella suomalaispelaajalla varustettu OG onnistui kaatamaan alemman ottelukaavion ensimmäisessä kohtaamisessa Evil Geniuses -joukkueen.
Taistelusta teki erityisen hankalaksi OG:n kannalta se, että joukkueen pelaaja Johan ”n0tail” Sundstein ei pystynyt osallistumaan mukaan otteluun terveysongelmien takia.
Tästä syystä joukkueiden välistä kohtaamista siirrettiin aluksi maanantailta tiistaille. Kuitenkaan Sundstein ei ollut vielä eilenkään tarpeeksi hyvässä kunnossa pelatakseen, joten joukkueen valmentaja Titouan ”Sockshka” Merloz joutui astumaan pelaajan saappaisiin.
EG:n hyvästä aloituksesta huolimatta OG onnistui kuromaan vastapuolen kerryttämää kultaetua umpeen muutamalla hyvin onnistuneella ryhmätaistelulla. Myös OG:n Anathan ”ana” Phamin Slarkille rakentamat kaksi Butterflyta (kyseisen esineen avulla hahmo väistää osan iskuista) tuottivat ongelmia varsinkin vastapuolen Juggernautille, joka ennätti ostaa vasta ottelun loppumetreillä Monkey King Bar -esineen (tämä esine varmisti iskujen osumisen).
Yli 50 minuutin otteluksi venyneen pelin jälkeen EG joutui myöntämään tappionsa. Koska alemman ottelukaavion ensimmäiset pelit pelattiin paras yhdestä -formaatilla tarkoitti tämä sitä, että OG jatkoi matkaansa turnauksessa. Jo tänään joukkue saa vastaansa eurooppalaisen Team Secretin.
Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen siirryttyä syrjään Team Liquidin riveistä OG on tällä kertaa turnauksen ainoa suomalaisvahvisteinen joukkue. EPICENTER on kauden viimeinen Major-turnaus ja jaossa on kaikkiaan 1 000 000 dollaria sekä 15 000 DCP-pistettä.
How'd I get mixed up in this!
We're taking SumaiL's Alchemist down and the Aegis he was carrying.
#DreamOG #EPICENTER
We're taking SumaiL's Alchemist down and the Aegis he was carrying.
#DreamOG #EPICENTER
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon Romaniassa
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- ENCEn Aleksi ”allu” Jallilla on kirjaimellisesti Suomen kovin pelituoli
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen