TeamTrees sai 20 miljoonan puun rajapyykin täyteen – Mr Beast vihjaili tulevasta uudella videollaan
Mr Beastin huikea puunistutustavoite täyttyi joulukuun puolessa välissä, mutta tubettaja ei aio lopettaa tähän.
Tubettajan Jimmy ”Mr Beast” Donaldsonin lokakuussa aloittama projekti sai valtaisan hyvän vastaanoton ja mukaan lähti paljon tunnettuja striimaajia, sekä muitakin kuuluisuuksia.
LUE MYÖS: Felix ”PewDiePie” Kjellberg ja Elon Musk lähtivät innolla mukaan ympäristötalkoisiin – Tavoitteena 20 miljoonaa puuta
20 miljoonan puun rajapyykki meni vihdoinkin rikki joulukuun 19. päivä. Mr Beast palasi aiheeseen joulukuun 28. päivä uudella videollaan. Videollaan hän muun muassa kiittää kaikkia osallistuneita ja muistuttaa, että vaikka hän aloitti projektin, kasvoi siitä jotain paljon häntä suurempaa yleisön ottaessa sen omakseen. Hän paljasti yli 500 000 yksittäisen ihmisen lahjoittaneen projektia varten.
Mr Beast myös vihjaili tulevasta. ”Team Trees loppuu kohta, mutta haluaisin tehdä tästä vuosittaisen jutun,” hän kertoo. ”Maailmassa on paljon ongelmia, ja jos saamme kerran vuodessa koko internetin yhdessä yrittämään saamaan muutosta aikaiseksi, se on mahtavaa ja ehdottomasti yrittämisen arvoista.”
Mr Beastin vitsinä alkanut projekti on jutun kirjoitushetkellä kerännyt 20 847 907 puun edestä lahjoituksia. Puiden istuttamisen hoitaa Arbor Day Foundation ja istutus alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen.
Lähde: Dexerto.com.
Kuva: Team Trees.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Änärin 1vs1 Suomen mestaruus jälleen Arttu ”Artuzio” Mustilalle!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Vuoden 2020 luetuimmat jutut: Suomalainen striimaaja AndyPyro bannattiin Twitchistä – syy oli epäselvä myös striimaajallekin
- 25-vuotias Dota-pelaaja on kuollut koronavirukseen
- 89-vuotias Hamako Mori on aktiivinen pelaaja ja pelivideoiden tekijä