Teamfight Tactics oli välitön hitti ja se nousi hetkeksi Twitchin seuratuimmaksi peliksi
Riot Games julkaisi tänään oman versionsa suositusta Auto Chess -pelistä. Nimellä Teamfight Tactics kulkeva peli on ollut tilastojen valossa välitön hitti.
Kyseinen peli on juuri nyt Twitchin kolmanneksi seuratuin teos, ja tätä kirjoittaessani sillä on noin 98 000 katsojaa. Esimerkiksi Fortnitella on samaan aikaan ”vain” 65 000 seuraajaa.
Parhaimmillaan Teamight oli kuitenkin koko Twitch-palvelun suosituin peli, ja se keräsi parhaimmillaan 150 000 kiinnostunutta silmäparia.
Teamfight Tacticsin suosiosta kertoo myös se, että Dot Esportsin mukaan pelin testiserverille kertyi jopa 9 000 ihmisen jono. Nyt serverille pelaamaan pääsevien käyttäjien määrää on kasvatettu, joten myös jonotusaikojen tulisi olla inhimillisempiä.
Pelin suurta suosiota kommentoi lähes välittömästi myös pelin tuotantopäällikkö Richard Henkel.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Änärin 1vs1 Suomen mestaruus jälleen Arttu ”Artuzio” Mustilalle!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Vuoden 2020 luetuimmat jutut: Suomalainen striimaaja AndyPyro bannattiin Twitchistä – syy oli epäselvä myös striimaajallekin
- 25-vuotias Dota-pelaaja on kuollut koronavirukseen
- 89-vuotias Hamako Mori on aktiivinen pelaaja ja pelivideoiden tekijä
