Team Vitality Charleroi Esports -turnauksen voittoon
Charleroi Esports 2019 -turnaus oli kahdeksan joukkueen turnaus, joka järjestettiin Belgiassa. Palkintopotti oli kooltaan 100 000€.
Vitality kohtasi finaalissa saksalaisen Sproutin. Joukkueet kohtasivat jo alkuerässä, tällöin Vitality oli Miragessa parempi lukemin 16-6. Ensimmäisessä kartassa mentiin Infernoon ja Sprout aloittikin sen todella vahvasti ottamalla ensimmäisen puolen itselleen 11-4.
Toinen puolisko olikin puolestaan Vitalityn näytöstä. Ranskalaiset nousivat ottelussa jo jopa 12-11 johtoon. Tämän jälkeen Sprout kuitenkin viimein heräsi otteluun ottamalla yhden kierroksen ennen kuin Vitality ja Mathieu ”ZywOo” Herbaut tykittivät ranskalaiset 16-12 voittoon.
Kolmatta karttaa ei tarvittu
Toisessa kartassa, Cachessa, Vitality ei antanut lainkaan armoa saksalaisille, vaan painoi ensimmäisen puoliskon omiin nimiinsä 12-3 Sproutin pistoolikierroksen voitosta huolimatta. Sprout voitti vielä toisella puolella pistoolikierroksen ja sen jälkeiset kaksi kierrosta. Tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan Vitality vei ottelun lopulta puhtaasti 16-6. Koko ottelu Vitalitylle siis tuloksella 2-0. Vitality vei voiton myötä mukanaan puolet palkintopotista eli 50 000€.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisella CS-kentällä kuohuu – KOVA ja HAVU vaihtoivat pelaajia
- Suomen ensimmäinen Apex Legends -turnaus on täällä!
- BIG teki historiaa Saksassa ja Turkissa – nousi CS:GO-maailmanrankingin ykköseksi
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- Valven sponsoroima Dota 2 Major ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves julkaisi uuden kokoonpanon – Sean Gares valmentajana
- 100 Thieves mukaan VALORANTiin – Spencer ”Hiko” Martin joukkueen ensimmäinen kiinnitys!
- 100 Thievesin toimitusjohtaja avautui Twitterissä – ”Taidan olla typerys”