Valven sponsoroima Dota 2 Major ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan
Valven tämän syksyn Dota 2 Major turnaus tullaan järjestämään ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa. Valve ilmoitti maanantaina, että 2016-17 Dota 2 kauden ensimmäien tapahtuma järjestetään Wang Theatrella Bostonissa 7-10. joulukuuta. Turnaus pelataan samalla kaavalla, kuten aiemmatkin Valven Major turnaukset ja se ja joukkueet taistelevat jälleen osuudestaan 3 miljoonan dollarin palkintopotista.
Kuten aiemminkin, 16 joukkuetta ottavat saa tapahtumaan, vaikkei vielä olekaan tiedossa, kuinka monta joukkuetta pääsee turnaukseen mukaan suoraan kutsulla, ja kuinka monta valitaan karsintojen kautta. Turnauksen avoimet karsinnat järjestetään lokakuun 23-26. ja alueelliset karsinnat heti perään 27-30. päivä. Turnauksen alkulohkovaihe pelataan 3-4. joulukuuta.
Toisin kuin aiemmat Valven sponsoroimat turnaukset, Boston Major tulee olemaan ”yhdestä poikki”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelit tulevat olemaan paras kolmesta, mutta pudotuspeleissä hävinneet joukkueet tulevat tippumaan suoraan pois turnauksesta, sillä ”Lower Bracket” eli häviäjien lohko on poistettu.
Valven ilmoituksen perusteella näyttää siltä, että kaikki 16 lohkovaiheeseen päässyttä joukkuetta tulevat pelaamaan pudotuspelivaiheeseen asti. Lohkovaiheen kaavioita ei ole kuitenkaan vielä virallisesti julkaistu, joten Valven mahdollisista sääntömuutoksista ei ole vielä varmuutta.
Vaikka jokainen International turnaus onkn järjestetty TI2:n jälkeen Seattlessa, on tämä ensimmäinen kerta, kun Valve on sponsoroiut Major turnausta Pohjois-Amerikassa. Aiemmat viralliset Major turnaukset on järjestetty Saksassa, Kiinassa ja Filippiineillä. Tulevan turnauksen järjestäjänä toimii PGL, joka hoiti myös Manila Major turnauksen järjestelyt.
Lähde: thescoreesports, Valve
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- 30-vuotias shakkimestari on vuonna 2020 eniten palkintorahoja voittanut e-urheilija – Top 25 joukossa myös yksi suomalainen
- BLAST Pro Series -tapahtumien turnausformaattia hiotaan
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- AGO ilmoitti Miłosz ”mhL” Knasiakin palaavan penkiltä takaisin joukkueen kokoonpanoon
- Aleksib:n tiimi sai kovan vahvistuksen – Casper ”ruggah” Due liittyi OG:n kokoonpanoon
- Fortniten kilpaskene yhden joukkueen armoilla
- Jesse ”JerAx” Vainikka kommentoi Ceb:n paluuta OG:n riveihin – kertoi myös omasta tilanteestaan
- Jesse Lingard lähti mukaan e-urheilun maailmaan omalla organisaatiolla