Team Vitality Charleroi Esports -turnauksen voittoon

Charleroi Esports 2019 -turnaus oli kahdeksan joukkueen turnaus, joka järjestettiin Belgiassa. Palkintopotti oli kooltaan 100 000€.
Vitality kohtasi finaalissa saksalaisen Sproutin. Joukkueet kohtasivat jo alkuerässä, tällöin Vitality oli Miragessa parempi lukemin 16-6. Ensimmäisessä kartassa mentiin Infernoon ja Sprout aloittikin sen todella vahvasti ottamalla ensimmäisen puolen itselleen 11-4.
Toinen puolisko olikin puolestaan Vitalityn näytöstä. Ranskalaiset nousivat ottelussa jo jopa 12-11 johtoon. Tämän jälkeen Sprout kuitenkin viimein heräsi otteluun ottamalla yhden kierroksen ennen kuin Vitality ja Mathieu ”ZywOo” Herbaut tykittivät ranskalaiset 16-12 voittoon.
Kolmatta karttaa ei tarvittu
Toisessa kartassa, Cachessa, Vitality ei antanut lainkaan armoa saksalaisille, vaan painoi ensimmäisen puoliskon omiin nimiinsä 12-3 Sproutin pistoolikierroksen voitosta huolimatta.
Sprout voitti vielä toisella puolella pistoolikierroksen ja sen jälkeiset kaksi kierrosta. Tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan Vitality vei ottelun lopulta puhtaasti 16-6. Koko ottelu Vitalitylle siis tuloksella 2-0. Vitality vei voiton myötä mukanaan puolet palkintopotista eli 50 000€.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomella edessä historiallinen e-jalkapallomaaottelu
- Eetu ”sAw” Saha vaihtaa joukkuetta
- Parhaat pelituolit eri budjeteille – löydä omasi pelaajaystävälliseen hintaan
- Joona ”Serral” Sotalan huipputurnaus päättyi pettymykseen
- MOUZ ei onnistunut pysäyttämään Team Vitalityn voittokulkua
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ finaaliin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ lohkovoittoon
- MOUZ jatkoon Dallasissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi huipputurnauksen vahvasti
- Nikita ”Derke” Sirmitev juhli kovaa voittoa
- Suomella edessä historiallinen e-jalkapallomaaottelu
- Parhaat pelituolit eri budjeteille – löydä omasi pelaajaystävälliseen hintaan
- MOUZ ei onnistunut pysäyttämään Team Vitalityn voittokulkua
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ finaaliin
- Eetu ”sAw” Saha vaihtaa joukkuetta
- Joona ”Serral” Sotalan huipputurnaus päättyi pettymykseen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ lohkovoittoon
- Jesse ”Kossu72” Kosamon urakka eChampions Leaguessa päättyi