Suomalaiset joukkueet mukana sopupeliskandaalissa?

Sopupelit ovat olleet kautta aikojen vitsaus kaikille rahasta pelattaville urheilulajeille. Myös eUrheilussa, varsinkin pienemmissä liigoissa, sopupelit ovat edelleen suuri ongelma.
Tammikuun 16. 2015, selvisi laaja sopupelihuijaus, jossa useat Pohjois-Amerikkalaiset joukkueet olivat hävinneet tahallaan otteluitaan voittaakseen CS:GO skinejä pimeästi. Kaikki sopupelaamisestai kiinni jääneet saivat elinikäisen kiellon kaikkii Valven sponsoroimiin turnauksiin. Monet ihmiset uskoivat, että pelikiellot olisivat lopettaneet epärehellisen pelaamisen. Esports journalisti Richar Lewis on kuitenkin juuri julkaissut artikkelin sopupelaamisesta varsinkin alemmissa Counter-Strike sarjoissa.
Richard Lewiksen mukaan suomalainen Karim ”Tropica” El Amrani on lähestynyt islantilaisen Team Parian omistajaa Stefan “ioswitch” Heestersiä mahdollisesta sopupelin järjestämisestä. Tropica oli ehdottanut, että islantilainen joukkue häviäisi tahallaan Suomelle King of Nordic turnauksessa , sillä ottelun kertoimet olisivat tuoneet huomattavia voittoja vedonlyöjille. Heeters ei kuitenkaan tarttunut tarjoukseen vaan toimitti keskustelun julkisuuteen, mm. Richard Lewikselle.
Tämän jälkeen Richard oli itse ottanut yhteyttä Tropicaan, joka oli avoimesti kertonut useista otteluista, jotka olivat etukäteen sovittu. Tropican omien sanojensa mukaan tämä on tehnyt muutamassa kuukaudessa jopa 10-20 000 dollaria sopupelien järjestämisellä. Todisteeksi sopupelien tuotoista Tropica oli lähettänyt Richardille kuvakaappauksia omasta vedonlyöntihistoriastaan sivustolla.
Tropican väitteiden todenperäisyys ei ole vielä varmaa, mutta ainakin Outlaws, Rush3d ja ChromeGG (KoN Finland) joukkueita epäillään tahallaan häviämisestä King of Nordic turnauksessa. Richard Lewis tekee parhaillaan yhteistyötä in kanssa sopupeliepäilyssä, ainakin Outlaws ja ChromeGG ovat jo kerenneet kiistää epäilyt twitterissä.
Lähteet: rlewisesports.com
- MOUZ eteni kahdeksan parhaan joukkoon – ESL Pro Leaguessa suomalaisittain herkulliset asetelmat
- Ruotsalaista CSGO-pelaaja pelikieltoon ottelumanipulaation takia
- MOUZ avasi ESL Pro Leaguen pudotuspelit voitolla
- Huippuseura jättää League of Legendsin
- CS-legenda lopettaa uransa
- Kaksi suomalaista CSGO-valmentajaa siirtyy Kiinaan
- JANO:n liito loppui kesken
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI komeasti puolivälieriin
- JANO taistelee Nordic Mastersin voitosta – MOUZ jäi lohkovaiheeseen
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin huipputurnauksessa
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä