SJ Gaming nousi FEL:n CS-liigan voittajaksi – Samalla ratkesi Overwatchin SM-mestari
SJ Gaming on kaapannut FEL:n CS-liigan mestaruuden HAVU Gamingin hyppysistä. Samassa tapahtumassa selvisi myös Overwatchin SM-mestari.
Finnkinon Tennispalatsissa järjestetyssä CS-liigan loppuottelussa SJ ja HAVU pääsivät ottamaan jälleen kerran toisistaan mittaa. Kyseessä oli jo neljäs kerta putkeen kun nämä kaksi arkkivihollista kohtasivat toisensa FEL:n loppuottelussa.
Kaikilla aikaisemmilla kerroilla HAVU on päätynyt kohtaamisen voittajaksi. Kuitenkin tällä kertaa tilanne kääntyi ympäri, sillä SJ Gaming kaatoi HAVU:n puhtain 2-0 lukemin (Train 16-12, Dust2 16-14).
Voitollaan SJ Gaming nettosi kaikkiaan 10 000 euroa, kun taas HAVU joutui tyytymään 3 000 euron pottiin.
Samassa tapahtumassa ratkaistiin myös FEL:n Overwatch-Cupin voittaja. Kyseisen kisan mestariksi – ja samalla SM-tittelin haltijaksi – nousi kaksinkertaisesta Euroopan mestaruudestaan tunnettu Team Gigantti. Toiseksi jäi Esteetön Imurointi, joka nousi loppuotteluun selkeänä altavastaajana.
Team Gigantti palkittiin SM-tittelin lisäksi 5 000 eurolla, kun puolestaan Esteetön Imurointi sai 3 000 euroa.
Lähde: FEL Kuva: SJ Gaming
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon Romaniassa
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen lähdössä? – NAVI kartoittaa korvaajaa
- ENCEn Aleksi ”allu” Jallilla on kirjaimellisesti Suomen kovin pelituoli