SEUL pyrkii parantamaan kilpapelaamisen esteettömyyttä sille myönnetyn kehittämistuen avulla

Suomen elektronisen urheilun liito on saanut VAU ry:n myöntämän Ahos-kehittämistuen.
Kehittämistuen suuruus on 8 000 euroa ja se käytetään liikkumis- ja/tai toimintaesteisten henkilöiden mahdollisuuksien parantamiseen kilpapelaamisen saralla.
Liiton suunnitelmissa on koota vuoden 2019 aikana kehitystyöryhmä, jonka osaamista vammaisurheilun parissa kasvatetaan kuluvan vuoden aikana. Vuonna 2020 ryhmä jalkautuu ja tuo osaamisensa kentälle.
Kokonaisuutena hankkeen tavoitteena on parantaa kilpapelaamiseen liittyvien tapahtumien esteettömyyttä, tuoda e-urheilu esille vammaisurheilun ja -liikunnan tapahtumissa, mahdollistaa liikkumis- ja/tai toimintaesteisten henkilöiden mahdollisuus osallistua liiton toimitaan/leireihin/kilpailuihin, sekä tarkistaa nykyinen apuvälinetilanne.
”E-urheilu on siitä loistava laji, että se poistaa fyysisen tarpeen olla läsnä, mutta henkilö voi silti osallistua järjestettyyn toimintaan. E-urheilu pystyy siis tavoittamaan sellaisiakin henkilöitä, joita perinteinen urheilu ei tavoita ja nämä henkilöt voivat osallistua toimintaan, joka lisää esimerkiksi yhteisöllisyyttä.”
”Haluamme ehdottomasti liittona kasvattaa vammaisurheilun toimintaa e-urheilussa. Toivomme myös tulevaisuudessa voivamme auttaa verkkopelitapahtumajärjestäjiä esteettömyyden huomioimisessa”, toteaa liiton hanketyöntekijä Aapo Räntilä.
Kuva: SEUL / Jussi Jääskeläinen
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oleksandr ”S1mple” Kostylievilla CS2:n palkkakuningas
- ENCE:lle kirvelevä finaalitappio CS2-turnauksessa
- Oleksandr ”s1mple” Kostylieville ensimmäinen turnausvoitto kolmeen vuoteen
- Dota 2 -legenda lopettaa uransa
- HAVU voitti Elisa Openin
- NAVI:lle kauden ensimmäinen turnausvoitto
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen johdatti NAVIn finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen taistelee voitosta Budapestissä
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti voitolla Budapestissa
- OG Esports sai uudet omistajat
- HAVU voitti Elisa Openin
- Oleksandr ”s1mple” Kostylieville ensimmäinen turnausvoitto kolmeen vuoteen
- Dota 2 -legenda lopettaa uransa
- Oleksandr ”S1mple” Kostylievilla CS2:n palkkakuningas
- ENCE:lle kirvelevä finaalitappio CS2-turnauksessa
- NAVI:lle kauden ensimmäinen turnausvoitto
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen johdatti NAVIn finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti voitolla Budapestissa
- Esports World Cup 2027 ensimmäinen laji paljastettu – suomalaisittain hyviä uutisia
- OG Esports sai uudet omistajat