Se on siinä! Aleksib:n johtama OG miljoonaliigan finaaliin – loppuotteluun aikaa muutama tunti!
OG marssi helpohkoon 2-0-voittoon, kun alemman kaavion finaalissa joukkue kohtasi fnaticin.
Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama joukkue oli pienesti alakynnessä otteluun lähdettäessä, sillä OG lopetti aikaisemman ottelunsa viime yönä noin kolmen aikaan yöllä.
Väsymyksestä ei ollut tietoakaan
Alemman kaavion finaali laitettiin käyntiin OG:n valitsemalla Miragella. Ruotsalaisjoukkue pääsi aloittamaan CT-puolelta ja OG oli alkuun hieman nuhjuinen, eikä ottelu lähtenyt oikein kulkemaan. Puolenvaihtoon mennessä OG pääsi takkuavaisesta pelistä eroon ja onnistui kaventamaan ottelun lukemiin 9-6. Fnatic aloitti hyökkäyspuolelta vahvasti ja kartta näytti jo menevän ruotsalaisjoukkueelle, kun lukemat olivat 13-8. OG ei silti luovuttanut ja alkoi nappaamaan kierroksia nimiinsä ennakkoluulottomasti. Lopulta kartan viimeisellä kierroksella OG nappasi tiukan voiton lukemin 16-14. Toisena karttana nähtiin fnaticin valitsema Overpass, joka oli OG:lle ensimmäinen Overpass koko Flashpoint 2 -turnauksen ajalta. Overpassin pelaamattomuus ei OG:lla näkynyt, sillä ensimmäinen puolisko päättyi Aleksib:n johtamalle joukkueelle lukemin 11-4. Sama meno jatkui myös hyökkäyspuolelta ja fnatic oli täysin perässäjuoksija, eikä ruotsalaisjoukkue onnistunut voittamaan ainoastaan yhden kierroksen, ennen kuin OG nappasi 16 kierrosta nimiinsä. 2-0-voitolla OG eteni Flashpoint 2 -turnauksen finaaliin, jossa vastaan astelee ylemmästä kaaviosta suoraan finaaliin edennyt Virtus.pro. Ottelu pelataan sunnuntaina kello 21.00 alkaen. Flashpoint-turnauksessa on koko vuoden isoin palkintopotti, kun ykköspalkinto on huikeat 500 000 dollaria ja toiseksi sijoittunut kuittaa 250 000 dollaria.
We were in the lower bracket since round 1.
4 wins in a row later we are in the grand final.
History can be written at 20:00 CET.
We'll need all your support, friends.
#DreamOG #FLASHPOINT
4 wins in a row later we are in the grand final.
History can be written at 20:00 CET.
We'll need all your support, friends.
#DreamOG #FLASHPOINT
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
