Pokimane kieltäytyi 3 miljoonan dollarin arvoistesta sopimuksesta
Imane ”Pokimane” Anys keskusteli suorassa lähetyksessä Byron ”Reckful” Bernsteinin kanssa, kun Reckful paljasti lähestyneensä Pokimanea asiakkaansa puolesta kolmen miljoonan dollarin arvoisesta sopimuksesta. Kumpikaan ei paljastanut minkälaisesta diilistä olisi ollut kyse, mutta Reckful totesi, että ”se ei edes olisi ollut kauhean paha homma”.
Pokimane oli kuitenkin Reckful yllätykseksi suoraan kieltäytynyt. Kyseessä on kuitenkin melkoinen summa rahaa, joten Pokimane joutui hieman selittämään asiaa. Hän kertoi, että vaikka hänen pankkitililtään ei löydykkään kolmea miljoonaa, pärjää hän kuitenkin tällä hetkellä niin hyvin, ettei hänen tarvitse ottaa suuriakaan rahasummia vastaan sellaisia sopimuksia, joita hän ei halua tehdä. ”Sanoin ei, koska elämäntilanteeni on erittäin hyvä”, Pokimane totesi.
Pokimanen varallisuuden on arvioitu liikkuvan yhden ja kahden ja puolen miljoonan dollarin välillä, hänen YouTube ja Twitch -tulojensa, oheistuotteiden myynnin ja sponsorisopimusten perusteella. Hän on myös yksi avoimmista striimaajista oman varallisuuteensa käsittelyn suhteen, ja hän paljasti esimerksi viime vuoden loppupuolella odottavansa edelleen ”kuusinumeroisen summan verran” saatavia aiemmista sponsorisopimuksistaan.
Lähde: TheLoadout.com
Kuva: Pokimane / Twitch.com, kuvakaappaus.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!