Ostettavia puita ja muita absurdeja ideoita – tekoäly yritti tehdä oman ehdotuksensa Dota 2 -päivityksestä
Dota 2 -fanin botti tuotti oman näkemyksensä pelin päivityksestä, ja muutettavaa riittikin tekoälyn mielestä paljon.
Käyttäjä ”TheGuyWithTehHat” julkaisi Redditissä bottinsa kehittämiä päivitysideoita Dota 2 -peliin. Hän käytti apuna koneoppimisen mallia, jolle oli jo valmiiksi syötetty valtavat määrät tekstiä internetistä. Hän tarkensi botin osaamista syöttämällä sille lähes 7000 riviä pelin kehittäjien antamia aitoja päivitystietoja.
Botti tuotti muodollisesti hyvinkin pätevän oloisia päivitysehdotuksia peliin, jotka saattaisivat mennä täydestä peliä tuntemattomalle ihmiselle. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin joukosta melkoisen mielenkiintoisia tai jopa absurdeja ehdotuksia.
Pelin puut ja Roshan olivat botin mielestä erityisesti muutoksien tarpeessa, sillä niitä viilattiin useammassakin kohdassa. Myös melkoisen radikaaleja ideoita oli mukana, sillä botin mukaan pelin näkökenttää rajoittava Fog of War pystyy hyökkäämään pelaajien kimppuun. Myös Dungeons and Dragons pelistä oli napattu mukaan nopanheitoilla ratkaistavia mekaniikoita.
Botin näkemykset Dota 2:n tarvitsemista muutoksista voi käydä lukemassa Reddit-julkaisusta. Alla muutama valikoitu ja suomennettu esimerkki botin tuotoksista:
”War Stomp ei enää aiheuta välitöntä kuolemaa.”
”Ei ole enää mahdollista taikoa, kun on Fog of Warin hyökkäyksen kohteena. (aiemmin pystyi ainoastaan estämään syöttöjä tai tappamaan salaisuuksia.”
”Korjattiin tapaus, jossa oli mahdollista saada Divine Rapier, kun käytti hattua, jossa ei ole kypärää, vaikka kypärää ei ollut puettu.”
Lähde: TheLoadout.com
Kuva: Valve.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin paljon Aleksi ”Aleksib” Virolainen on tienannut CS2:ssa
- ENCE lopetti CS2-joukkueensa
- Team Spririt vei Shanghain majorin
- Jimi ”Jimpphat” Salon major-unelma murskaksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen jäi ilman pystiä The Game Awardsissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ upeasti Shanghain majorin välieriin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen Ylen uudessa sarjassa
- Jimi ”Jimpphat” Salo jatkaa major-voiton jahtia – NAVI:lle iso pettymys
- MOUZ ja NAVI säilyttivät jatkohaaveet
- NAVI ja MOUZ selkä seinää vasten Shanghaissa