NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi

NRG siirsi pelinsisäisen johtajansa Damian ”daps” Steelen penkille ja kiinnitti CompLexitystä juuri poistetun Peter ”stanislaw” Jarguzin.
Pohjois-Amerikkalainen organisaatio NRG ilmoitti sivuillaan tänään tiistaina 11.6. päättäneensä siirtää IGL Damian ”daps” Steelen penkille. Samalla joukkue kertoi vastikään Complexity Gamingistä poistetun Peter ”stanislaw” Jarguzin lisäämisestä pelaavaan kokoonpanoon.
Stanislaw will debut tomorrow in the Americas Minor NA Closed Qualifier as we begin our journey to the Berlin Major in August.
More info: bit.ly/2I7JUS9
Stanislaw ei ole osalle NRG:n pelaajista uusi tuttavuus. Esimerkiksi Tarik ”tarik” Celik on pelannut stanislawin kanssa aiemmin OpTic Gamingissä. Dapsille tilanne ei myöskään ole uusi, sillä syyskuussa 2016 stanislaw palasi OpTic Gamingin riveihin ja korvasi juurikin dapsin.
NRG halusi kuitenkin julkaisussaan muistuttaa kuinka pitkälle daps joukkueen vei. Parhaimmillaan NRG oli maailmanrankingissa jopa sijalla neljä. Pystejäkin kertyi, tunnetuimpina niistä IEM Shanghai 2018 ja cs_summit 3.
Stanislawilla on edessään paljon työtä ja odotuksia. Näitä odotuksia joukkue pääsee kokeilemaan jo huomenna 12.6, kun joukkue kamppailee paikasta halutussa Major-turnauksessa.
Stanislaw will debut tomorrow in the Americas Minor NA Closed Qualifier as we begin our journey to the Berlin Major in August.
More info: bit.ly/2I7JUS9
Kuva: DreamHack Masters Dallas 2019 / Adela Sznajder
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oleksandr ”S1mple” Kostylievilla CS2:n palkkakuningas
- ENCE:lle kirvelevä finaalitappio CS2-turnauksessa
- Oleksandr ”s1mple” Kostylieville ensimmäinen turnausvoitto kolmeen vuoteen
- Dota 2 -legenda lopettaa uransa
- HAVU voitti Elisa Openin
- NAVI:lle kauden ensimmäinen turnausvoitto
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen johdatti NAVIn finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen taistelee voitosta Budapestissä
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti voitolla Budapestissa
- OG Esports sai uudet omistajat