Jamppi kertoo videolla Valorantista ja urastaan siinä. Dexerton Curveball-ohjelmassa Elias ”Jamppi” Olkkonen oli Mitch ”MitchMan” McBriden haastattelussa.

Isolla kohulla CS:GO:n jättänyt Elias ”Jamppi” Olkkonen siirtyi Valorantin pariin ja kiinnitettiin nopeasti helmikuussa jättimäisen Team Liquidin toimesta. Kolmen brittiläisen lisäksi Jampin seurana on entinen CS:GO-tähti Adil ”ScreaM” Benrlitom.

Curveball-podcastissa Olkkonen on avannut tilannettaan Mitch ”MitchMan” McBriden kanssa. Elias kertoi, ettei aikaisemmin edes koskenut betaan ja oli noin vuoden muita jäljessä.

– Tiesin, että minun pitää saada heidät kiinni, joten pelasin noin 8-10 tuntia päivässä.

– Sliggy (Connor Blomfield, joukkueen valmentaja) on auttanut minua todella paljon. Joukkue ei ole antanut minulle paineita pelata ja he sanovat, että tiedämme sinun olevan uusi pelin kanssa sekä asioiden vievän aikaa. Tämän takia minulla ei ole yhtään paineita pelata. Heillä on luotto minuun ja uskon itseeni täysin.

– Se on auttanut, että jokainen meidän pelaajista on tullut CS:GO:n kautta, Jamppi sanoo.

Suomen esports-lupaus on saanut Valvelta armahduksen ja pystyy halutessaan siirtymään takaisin CS:GO:n pariin sekä pelaamaan major-turnauksissa. Jampin keskittyminen on kuitenkin nyt Valorantissa.

– En oikeastaan ole miettinyt paluuta. Sen jälkeen kun päätin siirtyä, niin olen pitänyt focuksen Valorantissa.

– Sain muutamia kiinnostavia tarjouksia CS:GO:n puolelta, mutta olen tehnyt päätökseni.

Team Liquidin seuraava ottelu on Euroopan Stage 3 Challengers 1 -vaiheessa Nikita ”Derke” Sirmitevin Fnaticia vastaan keskiviikkona 7. heinäkuuta.

VALORANT Champions Tour 2021 ja VCT-pisteet näyttävät molempien joukkueiden osalta hyvältä, sillä EMEA-alueella Fnatic on kärjessä 350 pisteellä ja Team Liquid toisena 250 pisteen kanssa.

Lue myös: Kaksinkertainen major-voittaja jätti CS:GO:n – Kingmaker Valorantiin

Ota eurheilu.org haltuun myös Twitterissä!