Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
Fortnite on yksi niistä harvoista peleistä, jotka todella tukevat pelaamista kaikkien alustojen kesken. Kaikki taistelevat ja selviytyvät yhdessä, pelasitpa sitten PC:llä, PlayStationilla, Xbox Onella tai Switchillä.
Kuitenkaan aina ei ole ollut näin. Sony ei olisi millään halunnut suostua yhteistyöhön muiden alustojen kanssa. Tämä johti jopa siihen, että Microsoft ja Nintendo tekivät yhteisen mainoskampanjan konsoleiden välisestä pelaamisesta.
Kaiken kiukuttelun jälkeen Sonyn johto taipui ja peli vapautui. Kuitenkin yksi ongelma jäi elämään, nimittäin läjä ylimääräisiä tilejä. Pelaaja kun ei aluksi pystynyt edes kirjautumaan samalla tilillä sisään PlayStationilla ja tämän jälkeen muilla konsoleilla. Näin pelaajat joutuivat tekemään vähintään kaksi tiliä, mikäli he halusivat pelata samassa taloudessa esimerkiksi pleikkarilla ja Switchillä.
Tähän turhien tilien sekamelskaan Epic Games tarjoaa vihdoinkin ratkaisun, sillä tilit on nyt mahdollista yhteen liittää. Useamman tilin omistavat pelaajat voivat tuoda kaikki esineet ja V-Bucksit yhden käyttäjänimen alle.
Pelaajan tulee valita itselleen päätili ja tämän jälkeen sivutili, joka katoaa yhdistämisen jälkeen. Yhdistämiseen liittyy kuitenkin joitakin reunaehtoja, esimerkiksi kumpikaan tileistä ei saa olla bännättynä tai poistettuna käytöstä.
Suurin osa tavarasta siirtyy valitulle tilille, mutta esimerkiksi Unreal Marketplacen tavara, Creative Islands ja Save the Worldin edistyminen eivät näin tee.
Tee tilien yhdistäminen Fortniteen täältä.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Änärin 1vs1 Suomen mestaruus jälleen Arttu ”Artuzio” Mustilalle!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- 89-vuotias Hamako Mori on aktiivinen pelaaja ja pelivideoiden tekijä
- Aleksi ”allu” Jalli julkaisi hellyttävän yhteiskuvan poikansa kanssa – poika kuin ilmetty isänsä!
- Anssi ”Andypyro” Huovinen hyppäsi nyrkkeilykehään – voitti tuomariäänin