IEM Sydney: Astralis VS Mousesports
IEM Sydneyn toisessa välieräparissa toisistaan mittaa ottavat tanskalaisjoukkue Astralis ja kansainvälinen suomalaista vertakin sisältävä Mousesports. Joukkueet ottivat yhteen jo kerran aikaisemmin tässä turnauksessa. Silloin Astralis voitti Mousesportsin erittäin tyylikkäästi lukemin 2-0. Mousesportsilla ei ollut mitään jakoa ottelussa, ja hieman samanlaista tulosta odotamme myös tähän kohtaamiseen.
Astralis on tuttuun tapaan puuskuttanut läpi tämän turnauksen häviämättä edes yhtä karttaa. Pohjoisamerikkalaista NRG joukkuetta vastaan ottelu meni hieman tiukaksi, sillä tanskalaiset voittivat jatkoajalla tiukasti 19-17 Overpassissa. Tätä mielestämme selittää se, että Astralis ei todennäköisesti ollut tutustunut NRG:n pelityyliin hirveän syvällisesti.
Astralis on ollut täysin ylivoimainen viimeisen kahden kuukauden aikana niin onlinessa, kuin myös offlinessa. Tanskalaiset voittivat noin kaksi viikkoa sitten pelatun Dreamhack Masters Marseille turnauksen täysin ylivoimaisesti ja sama meno on näyttänyt jatkuvan myös tässä IEM Sydney turnauksessa.
Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa kartoiksi valikoituivat Inferno ja Nuke. Tässä kohtaamisessa Astralis tulee jälleen kerran poistamaan mousesportsin ylivoimaisesti parhaan kartan Miragen. Mousesportsin täytyy poistaa Inferno varsinkin heidän tämänpäiväisen jatkoaika häviön jälkeen Renegadesia vastaan. Astralis tulee valitsemaan omaksi kartakseen Overpassin, joka on erittäin vahva kartta heille. Nyt mousesportsilla onkin kinkkinen päätös edessään. Mousesportsilla ei ole valinnanvaraa, sillä Nukea he tuskin ottavat tuon edellisen murskahäviön jälkeen. Mousesportsin pitää valita juuri karttakiertoon tulleen Dust 2 tai Cachen välillä. Ja jos me olisimme mousesports, niin valitsisimme ehdottomasti Dust 2, sillä Astralis näytti erittäin pelottavalta Fnaticia vastaan Cachessa.
Astraliksella on Overpassissa huikea 75% voittoprosentti, kun taas Mousesportsilla vain 60%. Kierroksissa ero on hitusen pienempi, mutta silti täysin Astraliksen puolella. Overpass tulee menemään Astraliksen nimiin, mikäli kyseinen kartta pelataan.
Dust 2 tulee olemaan täysin omaa luokkaansa, mikäli kartta pelataan. Kartta on vahvasti ampuma painotteinen, joten taktisella tiimillä, kuten Astraliksella saattaa olla vaikeuksia yksilöllisesti taidokasta Mousesportsia vastaan. Kartta painottuu vahvojen AWP kiväärien ympärille ja siksi tämä tulee olemaan taisto Mousesportsin oskar:n ja Astraliksen device:n välillä. Oletamme, että glaivella on jotain ässiä hihassaan, ja Astralis kykenee myös tämän kartan viemään.
Meidän arvioima Map-veto
Astralis remove Mirage
Mousesports remove Inferno
Astralis pick Overpass
Mousesports pick Dust 2
Astralis remove Cache
Mousesports remove Train
- Kartta = Nuke
Meidän pelivalintamme:
Astralis -1,5 @ 2,20
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- ENCE:n Overwatch-joukkueen voittomarssi jatkuu
- MOUZ jatkoon Riossa – NAVI:lle lohkon finaalissa tappio
- NAVI varmisti jatkopaikan Masters-turnauksessa – MOUZ:n taistelu jatkuu
- MOUZ ja NAVI aloittivat huipputurnauksen vakuuttavasti
- Tee fiksuja peliliikkeitä raha-asioissa – näin löydät parhaan lainan hankintoihin
- Elisa Masters Espoon CS2-joukkueet selvillä
- Topias ”Topson” Taavitsainen lopettaa uransa
- Joona ”Serral” Sotala ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen ehdolla vuoden parhaiksi
- Suomalaislupaus saa näyttöpaikan CS2:n huippuorganisaatiossa
- ENCE:n Overwatch-joukkue loistovireessä
- Elisa Masters Espoon CS2-joukkueet selvillä
- Topias ”Topson” Taavitsainen lopettaa uransa
- MOUZ ja NAVI aloittivat huipputurnauksen vakuuttavasti
- Suomalaislupaus saa näyttöpaikan CS2:n huippuorganisaatiossa
- Joona ”Serral” Sotala ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen ehdolla vuoden parhaiksi
- Tee fiksuja peliliikkeitä raha-asioissa – näin löydät parhaan lainan hankintoihin
- MOUZ jatkoon Riossa – NAVI:lle lohkon finaalissa tappio