HAVU kylvää tuhoa rapakon toisella puolella – nyt oli Envyn vuoro polvistua suomalaisille
Kuva: HAVU
HAVU eteni Flashpoint-liigan A-lohkon finaaliin, kaadettuaan Envyn suoraan kahdessa kartasssa.
Eetu ”sAw” Sahan johtama HAVU on pelannut Flashpoint 1:ssä neljä ottelua, joista kolmesta suomalaiset ovat lähteneet voittajina.
Viimeisen voitto tuli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kun HAVU kaatoi Envyn kartoin 2-0 (Mirage 16-7, Dust 2 16-6).
HAVU aloitti ottelun mallikaasti. Envyn valitsemassa Miragessa suomalaiset nappasivat ensimmäiseltä puoliskolta yhdeksän kierrosta. Toiselta puolelta sama meno jatkui ja HAVU antoi pommipaikkoja puolustaneelle Envylle ainoastaan kaksi kierrosta CT-puolelta. Ensimmäinen kartta kirjattiin HAVUlle lukemin 16-7.
Seuraavaksi mentiin HAVUn valitsemaan karttaan. Dust 2:ssa suomalaiset ottivat CT:ltä yhdeksän kierrosta, niin kuin ensimmäisessäkin kartassa. Terroristeina HAVU ei antanut vihollisille ainuttakaan kierrosta ja näin suomalaiset voittivat Dust 2:n lukemin 16-6.
Suomalaiset varmistivat samalla jatkopaikan Flashpointin pudotuspeleistä voittamalla Envyn.
HAVU kohtaa sunnuntaina A-lohkon finaalissa Envy – Cloud9 -ottelun voittajan. Ottelu alkaa kello 19.00 Suomen aikaa.
Almost flawless 2-0 victory over @Envy, GGWP! 

We proceed to group A final once again, our opponent will be the winner of @Cloud9
@Envy. We will see you again on Sunday at 19:00 EET! 
#HAVUJA #Flashpoint #RushFragRepeat
We proceed to group A final once again, our opponent will be the winner of @Cloud9
#HAVUJA #Flashpoint #RushFragRepeat
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon Romaniassa
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- ENCEn Aleksi ”allu” Jallilla on kirjaimellisesti Suomen kovin pelituoli
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- Mihin katosi Jesse ”zehN” Linjala?
