GODSENTin perustajajäsen pronax hyllytettiin väliaikaisesti organisaatiosta – ”Voin pelata nätisti, mutta tämä ei ole ohi”
Kuva: YouTube Kuvakaappaus, pronax, GODSENT
GODSENTin toimitusjohtaja, sekä toinen perustajajäsen Henrik Denebrandt kertoi Twitterissä organisaation hyllyttäneen kolminkertaisen Counter-Strike Major -voittaja Markus ”pronax” Wallstenin väliaikaisesti kaikista tehtävistään joukkueen toiminnassa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä DotEsports.
Tilanteesta huolimatta, toisen perustajajäsenen roolissa ollut pronax pysyy kuitenkin yhtiön osakkaana. Syyksi hyllytykselle Denebrandt antoi pronaxin mielenterveydellisen tilan, josta hän sanoi olevan huolissaan ja tekevänsä tämän perheen kanssa yhteistyötä saadakseen tälle ammattiapua.
Ilmoitus pronaxin hyllyttämisestä saatiin sen jälkeen, kun tämä oli postannut useita huolestuttavia twiittejä viime viikonloppuna. 29-vuotias pronax kertoi tällöin tarvitsevansa lakiapua Ruotsin Malmössa, sillä hänen mukaansa tätä yritettäisiin savustaa valheiden avulla ulos GODSENTista.
Organisaation pyynnöstä, pronax päätyi keskiviikkona poistamaan viikonloppuiset twiittinsä. Hän kuitenkin jatkoi sanoen: ”Voin pelata nätisti, mutta tämä ei ole ohi.”
Myöhemmin samana päivänä, twiittasi pronax uudestaan:
”Tein aikaisemmat twiittini raskaalla ja turhautuneella sydämellä. Johtokunnan kokous tiistaina, katsotaan mitä tapahtuu. Kiitos kaikille tuestanne.”
GODSENT ei ole antanut lausuntoa koskien pronaxin viikonloppuisia syytöksiä. Jäämme odottamaan tilanteelle jatkoa.
Lue myös: Jenkkiräppärit Pusha-T ja Logic lähtivät mukaan e-urheiluun!
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon Romaniassa
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- ENCEn Aleksi ”allu” Jallilla on kirjaimellisesti Suomen kovin pelituoli
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- Mihin katosi Jesse ”zehN” Linjala?