F1-kuljettaja Lando Norris striimaa vapaa-ajallaan kilpa-ajosimulaattoreita ja PUBG:ia
Nuoren kilpa-ajajan mielestä striimaaminen on hyvä tapa rentoutua ja ajosimulaattorit tarjoavat harjoitusta ammattikuskeillekin.
McLarenin tallissa kisaava 20-vuotias Lando Norris on F1-sarjan nuorin kuljettaja. Hän sijoittui vuoden 2019 avauskaudellaan sijalle 11., ohittaen täpärästi sijalle 12. jääneen suomalaisen Kimi Räikkösen.
Nuori huippukuski avasi TheLoadout.comin haastattelussa suhtautumistaan ajosimulaattoreihin ja kertoi myös striimamisharrastuksestaan. Norrisin mukaan ajosimulaattorit ovat edelleen hänen ykkösharrastuksensa.
Hän myös ottaa tämän harrastuksen tosissaan, ja pyrkii aina ehtiessään osallistumaan kilpailuihin. Esimerkiksi aiemmin tänä vuonna hän osallistui 24-tunnin simulaatiokilpa-ajotapahtumaan yhdessä toisen F1-kuskin, Max Verstappenin, kanssa.
Norris aloitti ajopelien pelaamisen jo nuorena ja siirtyi nopeasti vähemmän vakavista peleistä varsinaisten simulaattorien pariin. Hän kertoo simulaattoriharrastuksesta olleen valtavasti hyötyä myös oikeiden autojen parissa.
”Kisaan paljon oikeita kilpakuskeja vastaan, ja heidän erityispiirteensä ovat samanlaisia oikeilla radoilla ja simulaattoreissa”, Norris selittää. ”Sama pätee minuun [], joten voin selvittää mitä ongelmakohtia minulla on, jo ennen kuin pääsen radalle.”
Ajosimulaattorit liittyvät myös Norrisin toiseen harrastukseen, striimaamiseen. ”Kun olen iRacingissä tai pelaan PUBG:ia, niin on paljon mukavampaa olla vuorovaikutuksessa isomman ihmismäärän kanssa. Erityisesti minua tukevien fanien kanssa. Se on kaikille positiivista, sillä minulla on hauskempaa kun ei tarvitse pelata yksin, ja he saavat olla mukana vuorovaikutuksessa”, Norris selittää.
Norris kertoo katsovansa paljon eri striimaajien lähetyksiä. Erityisesti hän on seurannut Shroudin, DrDisrespectin ja GTA V -roolipelaaja Vaderin striimejä. Hän pitää monenlaisia pelejä kokeilevista striimaajista, mutta ei itse todennäköisesti aio poistua iRacingin ja PUBG:n mukavuusalueeltaan. ”Minä pysyn todennäköisesti siinä missä olen hyvä ja minkä tunnen hyvin, eli iRacingissä ja PUBG:ssä. Tai siis en ole erityisen hyvä PUBG:ssä, mutta rakastan sitä.”
Lando Norriksen lähetyksiä voi seurata hänen kanavaltaan: Twitch.tv/landonorris.
Eurheilu.org on nyt myös Discordissa! Keskustele uutisista ja löydä peliseuraa: discord.gg/znGMa7r
Lähde: TheLoadout.com.
Kuva: Charles Coates / Getty Images.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!