E-urheilu mukaan yleisurheilun Ruotsi-otteluun – ”Pystymme tavoittamaan aivan uusia yleisöjä”
Suomen Urheiluliitto (SUL) ja Suomen elektronisen urheilun liitto (SEUL) ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Suomen ja Ruotsin välinen e-urheilun maaottelu otellaan jatkossa yleisurheilun Ruotsi-ottelun yhteydessä.
Yleisurheilun ja e-urheilun Ruotsi-ottelut nähdään Olympiastadionilla 2024.
– Olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä, että saamme usean vuoden hyvän yhteistyön jälkeen myös näin konkreettisen yhteisen aloitteen e-urheilun kanssa eteenpäin. Elektroninen urheilu on voimakkaassa nousussa niin harrastamisen kuin laadukkaan tapahtumatuotannonkin suhteen, mikä näkyy myös lajin valtavassa kaupallisessa potentiaalissa. Perinteitä kunnioittaen meidän tulee myös uudistaa Olympiastadionin maaottelumme modernimmaksi. E-urheilun avulla pystymme tavoittamaan aivan uusia yleisöjä, jotka eivät aikaisemmin ole kokeneet yleisurheilua omana urheilumuotonaan harrastaa tai seurata, kommentoi SUL:n puheenjohtaja Sami Itani tiedotteessa.
– Yleisurheilu on Suomen suurimpia urheilulajeja ja Ruotsi-ottelu maan suurimpia urheilutapahtumia. E-urheilu on yksi maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvavia urheilumuotoja ja Suomi on yksi maailman parhaista e-urheilumaista. Urheilun ja urheiluviihteen maailma muuttuessa vauhdilla, muuttuvat samalla tavat katsoa urheilua ja urheilijoiden tavat harrastaa. Tiedämme, että monien lajien Suomen parhaat urheilijat ovat intohimoisia pelaajia ja he käyttävät e-urheilun lajeja hyvinvointinsa ja palautumisensa välineenä oman päälajinsa ohella. Lisäksi monet Suomen menestyneimmät e-urheilijat ovat eri urheilulajien lahjakkaita urheilijoita. Haluamme monimuotoistaa sen, miten ymmärrämme pelaamisen merkityksen ja roolin meidän kaikkien elämässä sekä normalisoida e-urheilun osaksi yhteiskuntamme normeja, kommentoi SEULin varapuheenjohtaja Otto Takala.
SEUL ja SUL näkevät lajiliittojen välisen yhteistyön erittäin tärkeänä ja pitävät Ruotsi-ottelun järjestämistä yhdessä erinomaisena esimerkkinä liittojen välisestä hyvästä yhteistyöstä.
– Me emme kilpaile yhdenkään lajin harrastajista vaan näemme, että voimme elää minkä tahansa lajin kanssa sopuisaa yhteiseloa sanoo SEULin puheenjohtaja Ville Qvist.
– Toivommekin, että nyt nähtävä Ruotsiottelu olisi esimerkkinä myös muille lajiliitoille siitä, että yhteistyössä voi saada aikaiseksi jotain entistäkin parempaa ja hienompaa” hän jatkaa.
Itani on samoilla linjoilla.
– Haluamme Urheiluliitossa laajentaa Ruotsi-ottelua tulevaisuudessa uusiin lajeihin, ja tämä on meiltä erinomainen päänavaus. Yhteistyössä SEULin kanssa olemme saaneet nyt ensimmäisen yleisurheilun ulkopuolisen Ruotsi-ottelun ja tulevaisuudessa toivomme, että muutkin tarttuvat tähän mahdollisuuteen vaalia ja uudistaa maaottelua Suomi-urheilun hienona instituutiona.
Lähde: SUL:n ja SEUL:n tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!