WESG:n karsintaryhmät herättivät kohun – Huippujoukkueet joutuvat heti vastakkain
Kuva: Assembly Summer / SEUL ry / Joel Tainio
World Electronic Sports Games on paljastanut tulevan WESG CS:GO Grand Final -turnauksen Group Stagen karsintaryhmät, mikä on aiheuttanut hämmästelyä ja ärtymystä pelaajien keskuudessa. Varsinkin Aleksi ”allu” Jallin äimistynyt Twiitti on noussut otsikoihin:
Suurin osa paikalle kutsutuista 32:sta tiimistä sijoittuu maailmantilastoissa jonnekin keskivälin tienoille. Tästä poikkeuksena ovat skenen jättiläiset, kuten NiP, Fnatic, G2 ja tietenkin suomalainen ENCE. Olisikin loogista ajatella, että menestyneimmät joukkueet olisi jaettu tasaisesti lohkojen kesken siten, etteivät isot joukkueet joutuisi heti ottelemaan vastakkain.
Kuitenkin jostain tuntemattomasta syystä kaikki huippujoukkueet on ängetty samoihin ryhmiin. Esimerkiksi ENCE ja Fnatic aloittavat taistelun samassa lohkossa, kun taas G2 ja NiP kohtaavat myös toisensa heti kättelyssä.
Kysymys kuulukin: onko kyseessä puhdas vahinko vai tietoinen valinta?
Kiinassa Chongqing Olympic Sports Centerissä järjestettävä turnaus on jo pelkästään palkintopotiltaan valtava, sillä turnauksessa on jaossa yhteensä 890,000 dollaria.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
