Ubisoft aikoo puuttua toksisuuteen Rainbow Six Siegessä uusilla maailmanlaajuisilla ohjesäännöillä
Kuva: Ubisoft
Yhtiö toivoo huipputason pelaajien positiivisen esimerkin vaikuttavan myös muuhun yhteisöön.
Ubisoftin esports-johtaja Wei Yue valaisi PCGamesN:n haastattelussa Rainbow Sixin tulevaisuutta, ja sitä miten toksisuuteen aiotaan jatkossa puuttua tiukemmin. Peliin ja sen kilpapeliskeneen on tämän ja ensi vuoden aikana luvassa mittavia muutoksia, ja Yuen mukaan myös samalla aiotaan myös kitkeä ei-toivottua käyttäytymistä vähemmälle.
LUE MYÖS: Ubisoft aikoo järjestellä Rainbow Six Siegen kilpapeliskenen kokonaan uusiksi
”Tällä hetkellä työstämme maailmanlaajuisia yhteisiä sääntöjä ja käyttäytymisohjeita, jotka tulevat uusien järjestelmien myötä käyttöön”, Yue kertoi haastattelussa. ”Aiemmin olemme tehneet hyvin tiukasti yhteistyötä ESL:n kanssa puuttuaksemme toksiseen käytökseen tapahtumissa.”
Yuen mukaan he luonnollisesti haluavat eliminoida tai ainakin minimoida huonon käytöksen erityisesti pelin korkeimmilla tasoilla, ja aiemmin tämä on tapahtunut lähinnä tapahtumanjärjestäjien avustuksella. Jatkossa Ubisoft aikoo kuitenkin puuttua asiaan myös pelinkehittäjien kautta, muun muassa monista muistakin peleistä tutun pelaajien mainetta mittaavien järjestelmien avulla.
Kaikille yhteiset ja maailmanlaajuiset ohjesäännöt myös takaavat, että pelaajien kohtelu on yhtäläistä tapahtumasta ja paikasta riippumatta. Säännöillä ja ohjeilla pyritään kuitenkin myös vähentämään toksisuutta pelin yhteisöstä kokonaisuudessaan.
”Toksisuutta on kaikissa mahdollisissa pelissä, jopa kaikista kasuaaleimmissa mobiilipeleissä, joten Rainbow Six Siegen kaltaisessa kilpailuhenkisemmässä pelissä sitä voi odottaa näkyvän vielä enemmän”, Yue totesi.
”Ammattipelaajilla on hyvin paljon näkyvyyttä, ja heitä nimenomaan ihmiset näkevät, joten totta kai haluamme vähentää heidän kautta tulevia negatiivisia malleja, sillä he ovat käytännössä roolimalleja meidän koko yhteisölle”, hän tiivisti.
Kuva: Ubisoft.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen