Tuoreen Fortnite-miljonäärin Twitch-kanava keräsi 555 000 uutta seuraajaa – Shroud ja Tfue ovat kuitenkin vielä kaukana
Twitchiin syntyi valtatyhjiö, kun Tyler ”Ninja” Blevinsi siirtyi tuottamaan sisältöä Microsoftin omistaman Mixerin puolelle. Tämä on johtanut kuumenevaan kamppailuun suosituimman Twitch-tähden tittelistä. Ennen lähtöään Ninja oli ennättänyt keräämään lähes 15 miljoonan seuraajan yleisön.
Aikaisemmin uutisoimme, miten Turner ”Tfue” Tenney ja Michael “shroud” Grzesiek taistelivat toisiaan vastaan suosituimman pelaajan tittelistä. Nyt kisaan on mahdollisesti astumassa kolmas haastaja, sillä Fortnite World Cup Solo Finals -turnauksen voittanut Kyle ”Bugha” Giersdorf on kohonnut Twitchin nopeimmin kasvavaksi tähdeksi.
LUE MYÖS: Shroud on jäämässä Tfuen jalkoihin – Taistelu Twitchin kakkospaikasta kuumenee
Viimeisen kuukauden aikana Bugha on haalinut noin 555 000 uutta seuraajaa, kun taas listan entisenä ykkösenä ollut Tfue on onnistunut keräämään vain noin 262 000 uutta fania.
Bughalla on kuitenkin vielä pitkä matka kärkeen, sillä hän on ennättänyt keräämään itselleen vasta reippaat 600 000 seuraajaa. On kuitenkin mahdollista, että hän nousee jonain päivänä haastamaan shroudin ja Tfuen lähes 7 miljoonaa seuraajaa.
Kuva: Mike Stobe / Getty Images
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Änärin 1vs1 Suomen mestaruus jälleen Arttu ”Artuzio” Mustilalle!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Vuoden 2020 luetuimmat jutut: Suomalainen striimaaja AndyPyro bannattiin Twitchistä – syy oli epäselvä myös striimaajallekin
- 25-vuotias Dota-pelaaja on kuollut koronavirukseen
- 89-vuotias Hamako Mori on aktiivinen pelaaja ja pelivideoiden tekijä