Tekoälyinen apuri jäähylle – Blizzard kieltää Visorin kaltaiset apuohjelmat

Uutiseoimme taannoin kuinka 4.7 miljoonaa dollaria kerännyt Visor-niminen projekti antoi Overwatchin pelaajille reaaliaikaista palautetta hänen pelaamisestaan. Nykyään Visorin lisäksi esimerkiksi Pursuit antaa samansuuntaista palautetta pelaajille.
Uskoisitko sinä tekoäly-koutsia? – Uusi tekoäly analysoi pelaamistasi reaaliajassa
Dot Esports uutisoi, että nyt Blizzard on älähtänyt näille kolmannen osapuolen hankkeille ja yhtiö uhkaa bannivasaralla kaikkia pelaajia, jotka kiellosta huolimatta ohjelmia käyttävät. Välittömästi potkuja ei vielä ole luvassa, mutta ohjelmistoja hyödyntävät pelaajat saavat virallisen varoituksen yhtöltä. Jos ulkopuolisen ohjelmiston käyttäminen jatkuu, on luvassa lopullinen häätö pelin parista.
- HAVU:n taival huipputurnauksessa päätökseen – Aleksi Virolaisen NiP jatkaa
- Fnaticin miehistössä vaihdos – CSGO-legenda hyppää puikkoihin
- Pokemon-mestarilta mauton antisemitistinen teko – aikoo jatkaa pelaamista
- HAVU:n miehistössä muutoksia – tuttu paluumuuttaja takaisin
- Vitality Pariisin majorin voittoon
- Suomi eteni e-jalkapallon MM-kisoihin
- Suomi aloitti FIFAe Nations Seriesin vahvasti
- Suomi tavoittelee e-jalkapallon MM-lopputurnauspaikkaa
- Ninjas in Pyjamasin taival päättyi Pariisissa
- Aleksi Virolainen NiP päätti ENCE major-turnauksen
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä