Aleksi ”Aleksib” Virolainen kertoi haastattelussa OG:n jättämisestä

Hltv.org jututti G2 Esportsin uusinta pelaajaa. Aleksi ”Aleksib” Virolainen kertoi haastattelussa OG:n jättämisestä ja pelaajien mikromanageroinnista.

Suomen paras pelinsisäinen johtaja Aleksi ”Aleksib” Virolainen siirtyi 23. tammikuuta G2 Esportsin riveihin.

Hltv.org’in Milan ”Striker” Švejda ja Aleksib istuivat keskustelemaan OG:n jättämisestä ja tulevaisuudesta G2 Esportsin kanssa.

OG oli Aleksin ensimmäinen kansainvälinen joukkue ja iso ratkaisu ENCEn jälkeen. 2019 joulukuusta asti organisaation kanssa ollut Virolainen sai nyt ympärilleen nimekkään kokoonpanon ja odotukset ovat korkealla.

Lue myös: Onko tässä alkuvuoden komein ässä? Neljä laukausta ja viisi tappoa

Striker kyseli, että oliko vaikea päätös jättää OG.

– Mielestäni kyseessä oli hyvä ajoitus, sillä joululoman takia sain aikaa miettiä kunnolla. Lopulta ajattelin, että olisi typerää olla tekemättä siirtoa. Uskon, että olisin katunut päätöstä muutaman kuukauden päästä jos emme olisi saaneet OG:n kanssa hommaa toimimaan.

Virolainen kehui paljon G2:n pelaajia ja tykkää heidän kommunikoinnistaan.

– Mielestäni Kovačin serkukset eivät tarvitse mikromanagerointia. Kokemus näkyy heidän toiminnassaan erityisesti clutch-tilanteissa.

Suomalaispelaaja kertoi ajatuksiaan 16-vuotiaasta Ilya ”m0NESY” Osipovista ja kokeneesta uudesta päävalmentajasta Rémy ”XTQZZZ” Quoniamista.

Pääset katsomaan haastattelun kokonaan alhaalta.

Lue myös: Helmikuun Playstation Plus -pelit julkaistiin – luvassa hupia ja vapaaottelua

Ota eurheilu.org haltuun myös Twitterissä!


Katso MM-kiekon kaikki pelit ilmaiseksi!

  • Leijonien ottelut tarjolla kansainvälisen jääkiekkoliiton ilmaisella livestriimillä.
  • Viralliset maksuttomat livelähetykset myös kaikista muista otteluista finaali mukaan lukien.
  • Vaikka reissun päältä kännykällä tai tabletilla, ilman maksukanavan tilaamista.