Suomalainen ”Serral” toiseksi StarCraft II WCS turnauksessa!
Tälläkertaa Ruotsissa järjestetty StarCraft II World Championship Series:n lopputurnaus saatiin eilen päätökseen Jönköpingissä. Turnauksen finaalissa kohtasivat hallitseva WCS voittaja Alex ”Neeb” Sunderhaft ja suomalainen Joona ”Serral” Sotala.
Edellisen WCS turnauksen Austinissa voittanut ”Neeb” ja ”Serral” pelasivat vastakkain erittäin tiukan finaaliottelun, joka venyi yhteensä seitsemän pelin mittaiseksi. Koko ottelu on nähtävissä Twitchissä.
Suomalainen ”Serral” sai ottelussa erittäin hyvän lähdön voitettuaan ensimmäisen pelin puhtaasti. Koko turnauksen virheettömästi pelannut ”Serral” vaikutti erittäin itsevarmalta, mutta ”Neeb” ei kuitenkaan pienestä hätkähtänyt. Yhdysvaltalainen StarCraft supertähti otti ottelun varmasti haltuunsa voitettuaan seuraavat kolme ottelua ja vei finaalin 1-3 tilanteeseen.
Ensimmäistä kertaa WCS finaaleissa pelannut ”Serral” ei kuitenkaan lannistunut vielä näin pienestä, vaan sai itsensä kasaan peleihin viisi ja kuusi ja sai ottelun käännettyä tasatilanteeseen 3-3. ”Neeb”:n paine kuitenkin oli viimeisessä ottelussa niin kova, että ”Serral” joutui taipumaan ja lopulta hävisi viimeisen ottelun ja sijoittui turnauksen toiselle paikalle.
Vaikka ”Serral”:a ei nähtykään vielä korkeimmalla palkintopallilla, nettosi hän turnauksesta mukavat 10 000 dollaria, sekä 1400 WCS pistettä. Turnauksen voittajalle oli luvassa WCS Global Finals paikka BlizzCon:lle, joka jäi tälläkertaa saamatta. On kuitenkin mahdollista, että näemme ”Serral”:n myös koko kauden huipentavissa finaaleissa. World Championship Series:ssä pelataan vielä kaksi turnausta Valenciassa ja Montrealissa. WCS Valencia turnaus nähdään StarCraft Twitch -kanavalla heinäkuun 13. päivä 02:00 (Suomen aikaa) alkaen.
StarCraft II WCS turnauksen lopulliset sijoitukset:
| Sijoitus | Pelaaja (maa) | Voittosumma |
|---|---|---|
| 1. | Neeb (Yhdysvallat) | 25 000 $ |
| 2. | Serral (Suomi) | 10 000 $ |
| 3.-4. | Elazer (Puola) | 6 500 $ |
| 3.-4. | Kelazhur (Brasilia) | 6 500 $ |
| 5.-8 | PtitDrogo (Ranska) | 4 000 $ |
| 5.-8. | Cham (Mexico) | 4 000 $ |
| 5.-8. | uThermal (Hollanti) | 4 000 $ |
| 5.-8. | MajOr (Mexico) | 4 000 $ |
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisella CS-kentällä kuohuu – KOVA ja HAVU vaihtoivat pelaajia
- Suomen ensimmäinen Apex Legends -turnaus on täällä!
- BIG teki historiaa Saksassa ja Turkissa – nousi CS:GO-maailmanrankingin ykköseksi
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- Valven sponsoroima Dota 2 Major ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves julkaisi uuden kokoonpanon – Sean Gares valmentajana
- 100 Thieves mukaan VALORANTiin – Spencer ”Hiko” Martin joukkueen ensimmäinen kiinnitys!